Psykoterapeuttisia hoitomuotoja ajateltaessa mieleen tulee ensimmäisenä niiden rooli olon helpottajana: omien ongelmien kanssa ei ole enää yksin, ajatusten ja tunteiden selvittelyyn saa apua, oireet helpottuvat. Hyvässä tilanteessa oma elämä alkaa järjestymään yhä enemmän sellaiseksi, että siitä voi pitää ja nauttia.
Helpotuksen lisäksi psykoterapia antaa kuitenkin ideaalitilanteessa eväitä myös tuntemattoman tulevaisuuden kohtaamiseen, eli opettaa asioita.
Tutkimusten mukaan psykoanalyysin tuloksellisuus tulee näkyviin hitaammin kuin muissa psykoterapeuttisissa hoitomuodoissa, mutta ilmaantuessaan tulokset ja muutokset ovat
pysyvämpiä ja pitkäkestoisempia. Mistä tämä johtuu? On ajateltu että psykoanalyysin kulmakivet – tiivis työskentely, pitkä kesto ja vapaa ajatusten tutkiminen – antavat parhaat mahdolliset raamit oppimiseen.
Mitä psykoanalyysi siis opettaa?
Tiivis työskentely neljä kertaa viikossa omien mielensisältöjen parissa tekee oman itsen kuuntelusta ja tutkailusta ennemmin tai myöhemmin rutiinia. Kun tapaamisia on usein, on myös aikaa kokemusten ja tunteiden käsittelyyn perinpohjin ja työskentely etenee luontevasti viikon tapahtumien raportointia pidemmälle. Psykoanalyytikon salliva ja hyväksyvä asenne intiimejä ja kiusallisiakin asioita kohtaan antaa tilaa myös omassa mielessä suhtautua itseen lempeästi. Tiivis hoitosuhde tarjoaa hyvän tuen vaikeiden tunteiden kohtaamiseen. Asioita tutkiva asenne osoittaa, että kaikkea voi lähestyä ja heti ei tarvitse löytää ratkaisua. Tunteiden kanssa voi myös olla ja vaikeus tehdä päätöksiä on tärkeää kohdata eikä vain ylittää, koska se todennäköisesti kertoo jotakin tärkeää itsestä tai käsillä olevasta tilanteesta.
Psykoanalyysin luonteeseen kuuluu, että sen lopetusajankohtaa ei voida hoitoa aloitettaessa sopia, koska analyysi on prosessi jonka kulkua ei etukäteen voida tarkasti ennustaa. Tämä voi tuntua ahdistavalta ja sitovalta, mutta opettaako se jotakin? Ainakin se kutsuu kohtaamaan elämää sellaisena kuin se usein on: hyvistä yrityksistä huolimatta asioita voi ohjailla vain tiettyyn pisteeseen asti ja moneen kokemukseen liittyy sellaista, jota ei etukäteen osannut ennakoida. Kun on tiedossa, että hoito kestää niin kauan kuin on tarpeen, voi psyykkistä työtä tehdä kaikessa rauhassa. Tämä voi opettaa rauhoittumista asioiden ääreen elämän muillakin osa-alueilla.
Pitkäkestoisessa hoitosuhteessa voidaan yhdessä analyytikon kanssa havainnoida itsessä olevia tunne- ja käytöskuvioita toistuvasti. Niihin löydetään uutta ymmärrystä, niiden vaikutusta ihmissuhteisiin ja oman elämän kulkuun opitaan näkemään tarkemmin. Huomataan, että välillä toimintaa ohjaavat sellaisetkin tunteet, joista ei itse tilanteessa ollut tietoinen. Omat suhteessa olemisen tavat tulevat näkyviin myös suhteessa psykoanalyytikkoon. Analyysi tarjoaa poikkeuksellisen mahdollisuuden tutkia näitä tunteita niiden kohteen itsensä kanssa ilman, että hänen tunnereaktionsa kääntävät näkökulman hänen kokemukseensa, kuten arkielämässä läheisten kanssa helposti käy. Tällöin on mahdollisuus oppia jotakin aivan uutta vanhan toistamisen sijaan.
Psykoanalyysin yhtenä tavoitteena voidaan pitää, että potilas sen päättymisen jälkeen voi toimia itse itsensä analyytikkona. Tämä pitää sisällään ajatuksen havainnoivan asenteen oppimisesta eli sisäistymisestä psykoanalyysin aikana. Havainnoivaa asennetta voidaan kuvailla kykynä nähdä oma itse välimatkan päästä (”nyt minusta tuntuu tältä, koska… ” sen sijaan että mieleen mahtuisi vain tunne ”ahdistaa!”). Havainnointi antaa mieleen siis lisää tilaa. Vaikean tunteen kohdatessaan voi tehdä muutakin kuin kärvistellä ja koittaa löytää nopea ulospääsy. Usein havainnoinnin sisäistyminen johtaa myös siihen, että sietämättömiä tunteita kohtaa harvemmin kuin aiemmin, koska tunteet lähtökohtaisesti eivät tunnu enää pelottavilta ja vaikeilta.
Psykoanalyysissä työskennellään antamalla mielen kulkea mahdollisimman vapaasti mielleyhtymästä toiseen. Näitä ajatusseuraantoja tutkimalla oppii paljon siitä, miten oma mieli toimii, millaisiin ajatuksiin ja tunteisiin on milloinkin taipuvainen. Mielen houkuttelu vapaaseen olotilaan neljästi viikossa toisen läsnäollessa opettaa huomaamaan, että ajatusten vapautta ei tarvitse pelätä ja että mieli kulkee omia polkujaan, joita voi seurata mutta ei hallita.
Lopuksi psykoanalyysi opettaa, että koskaan ei tule valmista. Kun analyysin lopetuksesta joskus sovitaan, se ei johdu siitä että kaikki ongelmat ovat ratkenneet, analyysi on ollut täydellinen kokemus ja elämä on nyt yhtä mielihyvän riemujuhlaa.
Todennäköisesti lopetuksesta voidaan sopia, koska edellä käsiteltyjen seikkojen lisäksi psykoanalyysissä on opittu, että työskentely jatkuu aina – ja se on ihan ok.
Katri Ollikainen