Psykoanalyysin kehitys

Psykoanalyysin kehitys

Psykoanalyysin kehitys hoitomenetelmänä käynnistyi 1880-luvulla, kun neurologi Sigmund Freud koetti parantaa hysteriasta kärsiviä potilaita. Hän käytti aluksi hoidossaan hypnoosia, mutta totesi pian sen rajoitukset. Mielenhäiriöistä kärsivät potilaat eivät olleet ulkoa vaikutettavissa, vaan tiedostamalla ja ilmaisemalla ongelmiaan. Analyytikkoa tarvittiin tiedostamisen auttajana.

Psykoanalyysin hoitomenetelmästä tuli samalla tieteellinen tutkimusmenetelmä. Lisääntyvää evidenssiä ihmismielestä saatiin, kun potilaat kuvasivat mielensä toimintaa. Freud seuraajien saattoi rakentaa oletuksia ihmismielen toiminnasta. Psykoanalyysista tuli hoitona, tutkimusmenetelmänä ja mielen teoriana jatkuvasti kehittyvää.

Psykoanalyysi mielen teoriana muuttui ja laajeni. Freud loi jo 1900-luvun alussa topografisen mallin ihmismielestä. Psyykkisiä tasoja voitiin kuvata tiedostamattoman, esitietoisen ja tietoisen kerroksen avulla. Freudin ihmiskäsitys oli luonnontieteellinen, eli psyyke kehittyi viettivoimien paineesta. Kuitenkin kulttuuri, toiset ihmiset, erityisesti vanhemmat, vaikuttivat yksilökehitykseen niin, että ihminen sisäisti ympäristönsä normit. Ihmismieli oli dynaamisten voimien temmellyskenttä.

Freud loi toisena mallina ihmismielestä v. 1923 struktuuriteorian. Tämänkin teorian mukaan mieli toimii suurelta osin tiedostamatta. Dynaamisena käyttövoimana oli Se (das Es, Id). Siitä kehittyi Minä (das Ich, Ego). Minän kehitykseen vaikutti, että se saattoi sisäistää ulkoisen todellisuuden. Tätä kolmatta mielen rakennetekijää Freud kutsui Yliminäksi (das Uber Ich, Super Ego). Muita keskeisiä varhaisen psykoanalyysin teoreettisia käsitteitä olivat mm. primaari- ja sekundaariprosessi, mielihyvä- ja realiteettiperiaate sekä elämän- ja kuolemanvietit.

Freudin psykoanalyysi perustui pitkälti viettiteorialle. Hänen tyttärensä, Anna Freud, sekä 1930-luvulla sodan jaloista Yhdysvaltoihin paenneet psykoanalyytikot kehittivät egopsykologiaa, joka säilyi Amerikassa johtavana lähestymistapana aina 70-luvulle asti.

Englannissa kehittyi jo 1930-luvulla objektisuhdeteoria, jonka keskeinen idea on lapsen lähtökohtainen riippuvuus. Lapsi tarvitsee autonomiapyrkimyksiinsä myöhemminkin toisia ihmisiä, objekteja. Tunnettuja objektisuhdeteoreetikkoja ovat olleet Melanie Klein, Ronald Fairbairn, Donald Winnicott sekä Wilfred Bion.

Yhdysvalloissa käynnistyi 1970-luvulla Heinz Kohutin kehittämä self-psykologinen suuntaus. Nykyään postmodernismin ja feminismin vaikutuksesta yleisin suuntaus Yhdysvalloissa on relationalistinen lähestymistapa. Ranskassa kehittyi 1940-luvulta lähtien ns. ranskalainen koulukunta, jonka keskeisiä piirteitä ovat olleet uskollisuus Freudin viettiteorialle sekä englantilaiselle objektisuhdeteorialle. Ranskalaisista teoreetikoista mainittakoon mm. Jaques Lacan, Andre Green sekä Jean Laplanche.

Suomessa psykoanalyysin käyttäminen hoitomenetelmänä käynnistyi 1960-luvulla. Ensimmäiset suomalaiset psykoanalyytikkokandidaatit aloittivat kouluttautumisensa ulkomailla. Alkuvaiheessa Suomen psykoanalyyttisen yhdistyksen perustamisessa tukijana toimi Donald Winnicott. Tunnetuista suomalaisista psykoanalyytikoista mainittakoon Veikko Tähkä ja Pentti Ikonen.

Psykoanalyyttista teoriaa ja hoitomenetelmää on kehitetty toistasataa vuotta, mm. lapsi- ja nuorisopsykoanalyysin suuntaan. Psykoanalyysilla ja siitä kehittyneillä eri osa-alueilla on ollut keskeinen merkitys myös länsimaisessa kulttuurielämässä. Kulttuurin ja taiteiden tutkimuksessa psykoanalyyttiset ajatusmallit ovat laajasti käytössä. Psykoanalyysi elää ja kehittyy nykyään tiiviissä vuorovaikutuksessa monien tutkimusalojen, kuten kehityspsykologian, mielenfilosofian sekä neurotieteiden kanssa.

Psykoanalyysia kehitetään jatkuvasti tieteenä, terapeuttisena ammattina ja humanistisena tieteenalana. Psykoanalyysin piirissä on lisätty yhteistyötä yliopistojen kanssa ja edelleen kehitetään aktiivista yhteistyötä muiden tieteenalojen ja yhteiskunnan kanssa. Otto Kernberg (2021) on ehdottanut nykyaikaisen objektisuhdeteorian roolia psykoanalyyttisen teorian toisistaan eroavien koulukuntien yhdistämisessä.

Psykoanalysens utveckling

Psykoanalysens som behandlingsmetod fick sin begynnelse på 1880-talet, då neurologen Sigmund Freud försökte bota patienter som led av hysteri. Till en början använde han hypnos i sin behandling, men insåg snart dess begränsningar. Patienter som led av psykiska störningar kunde inte påverkas utifrån suggestioner, utan botades genom att bli medvetna om och uttrycka sina problem. En analytiker behövdes för att hjälpa till med medvetandegörande.

Psykoanalysen som behandlingsmetod utvecklades även till en vetenskaplig forskningsmetod.

Allt fler iakttagelser om det mänskliga psyket gjordes när patienterna beskrev hur deras psyken fungerade. Freuds efterföljare kunde konstruera hypoteser om hur det mänskliga psyket fungerade. Psykoanalysen utvecklades till en avancerad behandlingsmetod, forskningsmetod och teori om psyket.

Psykoanalysen som teori om psyket förändrades och utvidgades.

Freud skapade en topografisk modell av det mänskliga psyket redan i början av 1900-talet. Det psykiska nivåerna bestod av det omedvetna, förmedvetna och medvetna delarna. Freuds människosyn var naturalistisk, dvs. psyket utvecklades under trycket av drifterna. Kultur, andra människor, särskilt föräldrar, påverkade individens utveckling på ett sådant sätt att människan internaliserade normerna från sin omgivning. Det mänskliga psyket var ett fält av olika dynamiska krafter.

Freud skapade år 1923 sin andra modell av det mänskliga psyket: strukturteorin. Även denna teori hävdar att psyket till stor del fungerar omedvetet. Den energetiska drivkraften bestod av detet (das Es, Id). Från detet utvecklades jaget (das Ich, Ego). Jagets utveckling påverkades av det faktum att det kunde internalisera den yttre verkligheten. Freud benämnde överjaget (das Uber Ich, Superego) som den delen som internaliserade normerna och idealen. Andra viktiga teoretiska begrepp inom den tidiga psykoanalysen var primär- och sekundärprocessen samt lust- och realitetsprincipen samt försvarsmekanismerna.

Freuds psykoanalys baserades till stor del på driftsteorin. Hans dotter Anna Freud och psykoanalytiker som flydde till USA på 1930-talet på grund av kriget utvecklade en jag-psykologi som förblev den ledande inriktningen i Amerika fram till 1970-talet.

I England utvecklades objektrelationsteorin redan på 1930-talet, med den centrala idén om barnets grundläggande beroende. Barnet behöver betydelsefulla människo- förhållandenden, objektanknytning, under hela sina uppväxt för att kunna uppnå autonomi. Välkända objektrelationsteoretiker är Melanie Klein, Ronald Fairbairn, Donald Winnicott och Wilfred Bion.

I USA började den självpsykologiska trenden som utvecklades av Heinz Kohut på 1970-talet. Idag, under inflytande av postmodernism och feminism, är den vanligaste trenden i USA den relationsteoretiska inriktningen. I Frankrike utvecklades den så kallade Franska skolan från 1940-talet och framåt, vars främsta kännetecken är dess lojalitet med Freuds driftsteori och med den engelska teorin om objekt- relationsförhållandet. Bland de franska teoretikerna kan nämnas Jaques Lacan, Andre Green och Jean Laplanche.

De första finländska psykoanalytikerkandidaterna påbörjade sin utbildning utomlands. I början grundades den finska psykoanalytiska föreningen med stöd av bl a Donald Winnicott. Välkända finska psykoanalytiker är bl a Veikko Tähkä och Pentti Ikonen.

Psykoanalytisk teori och behandlingsmetoder har utvecklats över hundra år, bland annat i riktning mot barn- och ungdomspsykoanalys. Psykoanalysen och dess olika utvecklingsområden har också spelat en central roll i det västerländska kulturlivet. Psykoanalytiska tankemodeller används i stor utsträckning vid studier av kultur och konst. Idag lever och utvecklas psykoanalysen i nära samspel med många forskningsfält, såsom utvecklingspsykologi, filosofi och neurovetenskap.

Psykoanalysen utvecklas ständigt som vetenskap, som terapeutisk metod och som humanistisk disciplin. Inom psykoanalysen har samarbetet med universiteten ökat och det aktiva samarbetet med andra forskningsområden, kulturliv och samhället fortsätter att utvecklas.