Psykoanalyysin kehitys
Psykoanalyysin kehitys hoitomenetelmänä käynnistyi 1880-luvulla, kun neurologi Sigmund Freud koetti parantaa hysteriasta kärsiviä potilaita. Hän käytti aluksi hoidossaan hypnoosia, mutta totesi pian sen rajoitukset. Mielenhäiriöistä kärsivät potilaat eivät olleet ulkoa vaikutettavissa, vaan tiedostamalla ja ilmaisemalla ongelmiaan. Analyytikkoa tarvittiin tiedostamisen auttajana.
Psykoanalyysin hoitomenetelmästä tuli samalla tieteellinen tutkimusmenetelmä. Lisääntyvää evidenssiä ihmismielestä saatiin, kun potilaat kuvasivat mielensä toimintaa. Freud seuraajien saattoi rakentaa oletuksia ihmismielen toiminnasta. Psykoanalyysista tuli hoitona, tutkimusmenetelmänä ja mielen teoriana jatkuvasti kehittyvää.
Psykoanalyysi mielen teoriana muuttui ja laajeni. Freud loi jo 1900-luvun alussa topografisen mallin ihmismielestä. Psyykkisiä tasoja voitiin kuvata tiedostamattoman, esitietoisen ja tietoisen kerroksen avulla. Freudin ihmiskäsitys oli luonnontieteellinen, eli psyyke kehittyi viettivoimien paineesta. Kuitenkin kulttuuri, toiset ihmiset, erityisesti vanhemmat, vaikuttivat yksilökehitykseen niin, että ihminen sisäisti ympäristönsä normit. Ihmismieli oli dynaamisten voimien temmellyskenttä.
Freud loi toisena mallina ihmismielestä v. 1923 struktuuriteorian. Tämänkin teorian mukaan mieli toimii suurelta osin tiedostamatta. Dynaamisena käyttövoimana oli Se (das Es, Id). Siitä kehittyi Minä (das Ich, Ego). Minän kehitykseen vaikutti, että se saattoi sisäistää ulkoisen todellisuuden. Tätä kolmatta mielen rakennetekijää Freud kutsui Yliminäksi (das Uber Ich, Super Ego). Muita keskeisiä varhaisen psykoanalyysin teoreettisia käsitteitä olivat mm. primaari- ja sekundaariprosessi, mielihyvä- ja realiteettiperiaate sekä elämän- ja kuolemanvietit.
Freudin psykoanalyysi perustui pitkälti viettiteorialle. Hänen tyttärensä, Anna Freud, sekä 1930-luvulla sodan jaloista Yhdysvaltoihin paenneet psykoanalyytikot kehittivät egopsykologiaa, joka säilyi Amerikassa johtavana lähestymistapana aina 70-luvulle asti.
Englannissa kehittyi jo 1930-luvulla objektisuhdeteoria, jonka keskeinen idea on lapsen lähtökohtainen riippuvuus. Lapsi tarvitsee autonomiapyrkimyksiinsä myöhemminkin toisia ihmisiä, objekteja. Tunnettuja objektisuhdeteoreetikkoja ovat olleet Melanie Klein, Ronald Fairbairn, Donald Winnicott sekä Wilfred Bion.
Yhdysvalloissa käynnistyi 1970-luvulla Heinz Kohutin kehittämä self-psykologinen suuntaus. Nykyään postmodernismin ja feminismin vaikutuksesta yleisin suuntaus Yhdysvalloissa on relationalistinen lähestymistapa. Ranskassa kehittyi 1940-luvulta lähtien ns. ranskalainen koulukunta, jonka keskeisiä piirteitä ovat olleet uskollisuus Freudin viettiteorialle sekä englantilaiselle objektisuhdeteorialle. Ranskalaisista teoreetikoista mainittakoon mm. Jaques Lacan, Andre Green sekä Jean Laplanche.
Suomessa psykoanalyysin käyttäminen hoitomenetelmänä käynnistyi 1960-luvulla. Ensimmäiset suomalaiset psykoanalyytikkokandidaatit aloittivat kouluttautumisensa ulkomailla. Alkuvaiheessa Suomen psykoanalyyttisen yhdistyksen perustamisessa tukijana toimi Donald Winnicott. Tunnetuista suomalaisista psykoanalyytikoista mainittakoon Veikko Tähkä ja Pentti Ikonen.
Psykoanalyyttista teoriaa ja hoitomenetelmää on kehitetty toistasataa vuotta, mm. lapsi- ja nuorisopsykoanalyysin suuntaan. Psykoanalyysilla ja siitä kehittyneillä eri osa-alueilla on ollut keskeinen merkitys myös länsimaisessa kulttuurielämässä. Kulttuurin ja taiteiden tutkimuksessa psykoanalyyttiset ajatusmallit ovat laajasti käytössä. Psykoanalyysi elää ja kehittyy nykyään tiiviissä vuorovaikutuksessa monien tutkimusalojen, kuten kehityspsykologian, mielenfilosofian sekä neurotieteiden kanssa.
Psykoanalyysia kehitetään jatkuvasti tieteenä, terapeuttisena ammattina ja humanistisena tieteenalana. Psykoanalyysin piirissä on lisätty yhteistyötä yliopistojen kanssa ja edelleen kehitetään aktiivista yhteistyötä muiden tieteenalojen ja yhteiskunnan kanssa. Otto Kernberg (2021) on ehdottanut nykyaikaisen objektisuhdeteorian roolia psykoanalyyttisen teorian toisistaan eroavien koulukuntien yhdistämisessä.