“The main aim of the conference is to reassess the relationship between phenomenology and psychoanalysis — two frameworks that are usually counterposed and considered incompatible given their respective subject matters and methodological commitments”.
Ensimmäinen luento torstaina saa minut heti huomaamaan, etten ole aivan ajan tasalla siitä, mitä sosiaalisessa mediassa tapahtuu. Maailmanlaajuiset ilmiöt, kuten trad wife sekä gender reveal parties ovat menneet minulta ohi. The collapse of the private on otsikko, joka on ajankohtainen monilla eri tutkimusaloilla tällä hetkellä. Talia Welsh, sukupuolentutkimuksen professori Albertan yliopistosta, tarkastelee aiheellaan ”Phantasy and gender assignment in utero” tätä ilmiötä ja sen vaikutuksia äidin ja sikiön suhteeseen, äidin mielikuviin tulevasta lapsestaan ja lapsen sukupuoli-identiteettiin.
Seuraava puhuja on psykobiologian professori Vittorio Gallese Parman yliopistosta. Luennossaan ”From pre-natal relations to self-constitution. A neurobehavioral perspective on primary narcissism” hän haastaa primaarinarsismi -käsitteen. Hän osallistuu seminaariin Zoomin kautta, mutta en ole aiemmin kokenut yhtä läsnäolevan tuntuista luennoitsijaa etäyhteyden kautta. Vittorio Gallese on hyvin present ja luentosalin tunnelma on intensiivinen. Hänen mukaansa neurotieteellinen tutkimus viittaa siihen, että ihminen on jo varhaisessa vaiheessa perustavalla tavalla relationaalinen. Keskustelu sille varatun 45 minuutin aikana on vilkasta eikä kenelläkään ole kiire lounaalle, vaan ennemminkin olisi halukkuutta jatkaa keskustelua.
Lounaan jälkeen esityksen pitää koulutusanalyytikko, kliinisen psykologian apulaisprofessori Erik Stänicke Oslon yliopistosta otsikkonaan ”Freuds model of the mind within a predictive-processing neuroscientific paradigm”. Hän on juuri saanut tietää artikkelinsa tulevan julkaistavaksi informaatiotieteisiin keskittyvässä Entropy -lehdessä. Hän kuvaa mielen toimintaa havaintoparadigman kautta (PP – Predictive Processing paradigm), jossa painotetaan yllätyksellisyyttä (surprise) tekijänä, joka edesauttaa mielen muutosta, toisin kuin perinteisessä psykoanalyysissa, jossa itseymmärryksen lisääminen on nähty mielen muutoksen vaikuttajana.
Fenomenologisen psykiatrian professori Thomas Fuchs Heidelbergin yliopistosta toteaa Stänicken ja psykoanalyysin tekevän eräänlaista epistemologista itsemurhaa, jos menee tällaisen teorian suuntaan. Hän saa vahvaa kannatusta Vittorio Galleselta ruudun kautta ja kehottaa: – Pysykää psykoanalyytikot subjektivisuudessa ja sen tutkimisessa, älkää menkö neurotieteilijöiden mukaan, siinä ymmärrys aivoista ja mielestä vaihtuvat tiheään. Erik Stänicke luentosalin edessä toteaa pilke silmäkulmassaan nousevansa seisomaan, jotta pystyisi puolustamaan itseään ja psykoanalyysia tarpeeksi hyvin. Hän sanoo ymmärtävänsä huolen, mutta korostaa tämäntyyppisen teoretisoinnin ja julkaisukanavan tuovan toivottua vuoropuhelua psykoanalyysin ja neurotieteen välille.
Väittely kuumenee. Puheenvuorot liikkuvat salissa kuin pingispallo. Keskustelulle varattu aika hupenee ja kysymyksiä olisi vielä paljon. Vieressäni istuu nuori, inspiroiva opettaja Anna Freud -instituutista Lontoosta, joka nostaa kysymyksen Nachträglichkeitista ja sen asemasta nykyisten psykoanalyyttisten yhteisöjen ajattelussa ja toivoo vielä luennoitsijoiden keskustelevan tästä aiheesta.
Huomaan upottautuvani siihen merkityksellisyyden tunteeseen, joka voi syntyä, kun saa olla osa dynaamista, poikkitieteellistä ja kansainvälistä yliopistotapahtumaa ja ympäristöä. Koen olevani taas nuori opiskelija ja juttelen lontoolaisen opettajan kanssa, joka haaveilee psykoanalyytikoksi tulemisesta.
Helsinki ja psykoanalyytikkokoulutuksen seminaari seuraavana päivänä kutsuvat ja minun täytyy jättää fenomenologia -seminaari ja Jyväskylä etuajassa. Junassa selailen psykoanalyytikko, neuropsykologian professori Mark Solmsin uusinta kirjaa The Only Cure. Huomaan ajattelevani, että psykoanalyysi on viime aikoina alkanut saada lisääntyvää näkyvyyttä eri yhteyksissä: norjalaiset psykoanalyytikot julkaisevat artikkelinsa matemaattis-luonnontieteellisessä tiedelehdessä, filosofian yliopistonlehtori Joona Taipale kokoaa yhteen nuoria ja vanhoja, psykoanalyytikkoja ja filosofeja, matemaatikkoja ja neurotieteilijöitä, ja yhteisesti he etsivät kosketuspintoja ja rakentavat siltoja. Mark Solms julkaisee suurelle yleisölle suunnatun kirjan psykoanalyysista nimeltään The Only Cure ja nuori opettaja Lontoosta haaveilee psykoanalyytikon urasta. Minusta tuntuu, että jokin on muutoksessa, ja olen utelias näkemään mihin se johtaa.
Seminaari oli tehty helposti lähestyttäväksi ja osallistuminen oli ilmaista – tämä mahdollisti sen, että osallistujat olivat eri ikäisiä ja eri aloilta, ja se rikastutti seminaarin tunnelmaa ja keskusteluja.
Kiitos Joona Taipale tämän mahdollistamisesta!
Jonna Winberg, psykoanalyytikkokandidaatti, SPY, kurssi 34