Taustaa
Psykoterapeuttisesta kokemuksesta tiedetään, että narsistisesta häiriöstä tai narsistisista ongelmista kärsivä toteuttaa häiriötään ennen kaikkea itselleen tärkeissä vuorovaikutussuhteissa. Siihen kuitenkin tarvitaan myös toinen osapuoli eli narsistisen vuorovaikutuksen uhri.
Psykoterapeutin tai analyytikon vastaanotolla emme yleensä tapaa narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviä. Vastaanotoille tulevat sen sijaan näiden suhteiden sairastuttamat, loppuun palaneet ja syvästi nöyryytetyt ja syvästä häpeästä kärsivät ja sen myötä itsetuntonsa menettäneet – varsin usein naiset.
Valotan näitä ongelmia pitkähköllä tapausselostuksella, joka tosin on kirjoitettu näytelmän muotoon. Sen on kirjoittanut kansalliskirjailijamme Mika Waltari. Hän itse kutsuu tätä Tule takaisin Gabriel näytelmäänsä sydämettömäksi komediaksi. Sanotaan, että aiheen näytelmälle antoi noihin aikoihin vaikuttanut huijari Ruben Oskar Auervaara, joka eli petkuttamiensa naisten rahoilla.
Tästä näytelmästä on tehty tietojeni mukaan kaksi elokuvasovitusta. Teattereiden ohjelmistoissa se on kestosuosikki. Viimeisin esitettiin syksyllä 2018 Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä (Kuvia).
Draaman näyttämö
Näytelmän tapahtumapaikkana on idyllinen pikkukaupunki maaseudulla. Talossa, jonka yhteydessä on pieni paperikauppa, asuvat naimattomat Angerin sisarukset Ulriika ja Kristiina sekä heidän sisarentyttärensä Raili. Sisarukset ovat jo parhaat päivänsä nähneitä, Kristiina, nuorempi sisar, on ulkonaisesti säilyneempi ja hän yrittää kaikin keinoin säilyttää jotain nuoruudestaan. Ulriikan Waltari luonnehtii näin: hän on tyylipuhdas laadussaan, kohtaloonsa alistunut, itsenäinen, lujatahtoinen, naimattomaksi jäänyt nainen. Pienperheen kolmas henkilö Raili puolestaan on täysikäisyyden kynnyksellä oleva erittäin tarkkanäköinen neitonen, joka toimittaa apulaisen tehtäviä talossa.
Elämä isävainajan perinnön turvin talossa on turvattua, kodikasta, mutta sisällyksetöntä. Elämätöntä elämää sisarilla on paljon. Sen vastapainona arvokkuudesta ja siveydestä pidetään tiukasti kiinni. Erityisesti vanhempi sisar Ulriika kokee olevansa vastuussa sisarestaan Kristiinasta ja sisarentyttärestään Railista sekä moraalisesti että taloudellisesti.
Ja sydämettömäksi komediaksi nimetty draama voi alkaa.
Gabriel, Kristiina ja Ulriika
Kristiinalla on tunnollaan jotain, joka tekee hänet rauhattomaksi. Ulriika aavistelee jotain.
Lopulta Kristiina paljastaa Ulriikalle, että hän odottaa vieraakseen miestä, Gabrielia, jonka hän on tavannut Helsingissä käydessään ja johon hän on palavasti rakastunut ja jonka kanssa aikoo mennä naimisiin. Ulrika on tyrmistynyt tästä selkänsä takana tapahtuneesta. Hän alkaa pelätä pahinta: mies on tietenkin köyhä huijari, joka on onnistunut puhumaan Kristiinan pään pyörälle.
Koittaa hetki, jolloin kapteeni Gabriel Lindströmiksi esittäytyvä mies saapuu Angerin neitien taloon.
Kristiina on kiihkeästi odottanut Gabrielin tuloa, mutta hän pelkää jäykän ja järkevän sisarensa suhtautumista. Gabriel onnistuu kuitenkin sulavalla käytöksellään ja kohteliaisuuksia jakelemalla pehmittämään myös Ulriikan siinä määrin, että jää sisarusten luokse vierashuoneeseen asumaan, koska hotellissa ei muka ole vapaita huoneita.
Jäätyään kahden Kristiinan kanssa Gabriel kertoo ikävästään ja hellistä tunteistaan Kristiinaa kohtaan. Kristiina suorastaan sulaa Gabrielin sylissä.
Kristiina: ”Sinä et ymmärrä, kaikki nämä vuodet, kaikki nämä pitkät vuodet, minulla on jossakin syvällä sydämessäni ollut aivan kuin tyhjä paikka. Aivan kuin olisi nälkä, eikä tietäisi, mitä haluaa. Gabriel, minun on ollut nälkä sinua.”
Gabriel: ”Tietysti, tietysti. Sama juttu minulla. Mutta katsohan, siinä maatila-asiassa on eräs pikku juttu, joka kiikastaa – ”
Kristiina: ”Eikä minun elämässäni ole koskaan ollut ketään miestä – sillä tavoin. Uskothan sinä sen, Gabriel!”
Gabriel: ”Kyllä, kyllä minä sen uskon.”
Kristiina: ”Olen varmaan hyvin tyhmä ja kokematon. Mutta Gabriel, minä rukoilen sinua, ole hyvä minulle. Äläkä naura minulle. Ehkä minä en osaa, mutta tekisin mitä hyvänsä, aivan mitä hyvänsä, niin kuin sinä tahdot.”
Gabriel: ”Kas niin, nyt päästiin asiaan. Ymmärräthän, juttu on se, että minä tietysti saan korvauksia aikanaan tehtaastani ja niin edespäin, mutta juuri nyt käteisvarani ovat sidottuna eräisiin liiketoimiin, joista kävisi pitkäksi puhua. Tuo maatila olisi mainio kauppa. Tunnen omistajan entuudestaan ja – ”
Kristiina on niin lumoutunut Gabrielin läsnäolosta, ettei hän oikein tunnu ymmärtävän, mitä tämä puhuu.
Gabriel myös voittaa jossain määrin epäluuloisen Ulrikan luottamuksen puolelleen, kun hän luovuttaa kassalippaansa Ulriikalle säilytettäväksi – ikään kuin suurena luottamuksen osoituksena. Kassalipas sisältää Gabrielin sanojen mukaan arvopapereita ja osakkeita.
Toisen näytöksen alussa Gabriel on hetken kahden Railin kanssa, kun tämä toimittaa talon askareita. Gabriel ryhtyy muitta mutkitta vokottelemaan tyttöä. Tarkkanäköinen Raili ei kuitenkaan ole vieteltävissä. Hän on jo nähnyt sellaisia yksityiskohtia, jotka ovat avanneet hänen silmänsä näkemään sen, että Gabriel ylläpitämää jonkinlaista valheellista kulissia.
Hieman myöhemmin Gabriel ryhtyy maalailemaan Kristiinalle heidän yhteistä tulevaisuuttaan maatilalla, jonka hän haluaisi ostaa heille. Kristiina pitää tätä osoituksena Gabrielin tunteiden aitoudesta ja haluaa kiihkeästi läheisyyttä.
Gabriel: ”Meidän täytyy olla järkeviä. Minun on pakko kertoa sinulle asioistani ja suunnitelmistani.”
Kristiina: ”Mutta minä en voi olla järkevä, kun sinä olet lähelläni.”
Gabriel: ”Luuletko, että minun on helppo vain kylmästi puhua asiaa ja istua tässä, kun sinä niin houkuttelevana olet vierelläni. Mutta täytyy. Lopultakin täytyy. Elämä ei ole leikkiä, Kristiina.”
Ja niin Gabriel kertoo suunnitelmastaan ostaa heille maatila. Hänellä itsellään on kassalippaassaan arvopapereita ehkä miljoonan edestä, mutta kauppahinnasta puuttuu vielä yksi miljoona. Gabriel ehdottaa, että Kristiina sijoittaisi puuttuvan miljoonan yhteiseen hankkeeseen.
Kun selviää, että Kristiinan rahat ovat arvopapereissa, joita Ulriika-sisko hallinnoi ja että ne eivät olisi vapaasti Kristiinan käytettävissä. Gabriel saa raivokohtauksen ja torjuu lähestymistä yrittävän Kristiinan.
Gabriel: ”Älä kajoa minuun! Minun täytyy miettiä. Tämä oli minulle raskas isku.”
Kristiina: ”Olet tyly minulle.”
Gabriel: ”Miltä sinusta tuntuisi, jos kaikki suunnitelmasi romahtaisivat äkkiä pelkän naisellisen tyhmyyden vuoksi? Kaikki vaivannäkösi menisi hukkaan! – Kristiina, sinä olet pettänyt minut.”
Kristiina hätääntyy ja kauhistuu Gabrielin suhtautumisen täydellistä muuttumista ja yrittää kaikkensa lähestyäkseen Gabrielia – turhaan.
Vasta, kun Kristiina ehdottaa, että Ulriika voisi sijoittaa hänen osuutensa maatilahankkeeseen, Gabrielin suhtautuminen muuttuu. Ehkä sittenkin on toivoa. Hän päättää yrittää lähestyä Ulriikkaa, joka ei kuitenkaan ole helposti lähestyttävissä.
Ulriika: ”Minun on kai paras jo etukäteen sanoa, että raha-asioista teidän on minun kanssani aivan turha puhua.”
Gabriel: ”Oh, tämä kova, harmaa arkipäivä kiusaa minua. Tekin, neiti Ulriika, olette aivan toisenlainen kuin illalla. Iltaisin teissä on jotakin ikään kuin pehmeämpää, herkempää, jotakin verevää ja sellaista, mikä herättää minun myötätuntoni ja luottamukseni. Mutta nyt – tiedättekö – minä melkein pelkään teitä, kun olette niin kova.”
Ulriika: ”Minä olen kova nainen, Gabriel. Minä olen sisukas nainen. Minun täytyy olla.”
Gabriel: ”Niin, niin juuri. Teillä on tunne, kuin teidän täytyisi ympäröidä itsenne muureilla, jotta ette paljastaisi vieraille lämmintä sisintänne. Läpi elämänne te kannatte kovuuden naamiota, mutta minä tunnen ihmiset, minä näen teidän naamionne lävitse.”
Gabriel löytää vähitellen tavan, jolla murtautuu Ulriikan suojamuurin läpi. Ulriika alkaa pehmetä. Siitä rohkaistuneena Gabriel ehdottaa Ulriikalle, että tämä sijoittaisi Kristiinan varoja maatilahankkeeseen. Ulriika on kuitenkin ehdoton ja ilmoittaa, että vain hänen kuolleen ruumiinsa yli Gabriel pääsisi käsiksi rahoihin.
Silloin Gabriel mielessä alkaa jyskyttää ajatus: Ulriikasta olisi päästävä eroon, koska silloinhan Kristiina perisi kaiken.
Mainittakoon, että Ulriika pelkäsi yli kaiken häkää, koska taloa lämmitettiin uuneilla. Hän käytti myös säännöllisesti unilääkkeitä, jotka Kristiina tavallisesti laittoi valmiiksi Ulriikan yöpöydälle.
Gabriel alkoi uudelleen lähestyä Kristiinaa ja herätellä tämän tunteita. Lopulta hän ehdotti Kristiinalle melko suoraan, että Kristiina laittaisi kaikki unilääkkeet Ulriikan iltamehuun ja sulkisi uunin pellit tavallista aikaisemmin.
Gabriel: ”Silloin hän kuolisi, eikä kukaan saisi tietää mitään. Sinä saisit haltuusi omaisuuden, johon sinulla on oikeus. Perisit myös hänet. Sinusta tulisi rikas. Kuilu välillämme kasvaisi umpeen. Kaikki se olisi poissa, mikä nyt erottaa meitä. Ajattele sitä. Kristiina, ajattele oikein tarkasti.”
Kristiina kauhistuu ajatusta, ja pitää sitä täysin mahdottomana.
Silloin Gabriel uhkaa dramaattisesti itsemurhalla, jos heidän yhteinen hankkeensa ei toteudu. Gabriel laittaa Kristiinan valintatilanteeseen, joko hän tai Ulriika.
Kristiina on luhistua, jonka vuoksi Gabriel ilmoittaa, että kaikki puhuttu oli sittenkin vain leikkiä. Kristiina yrittää epätoivoisesti lähestyä Gabrielia, joka kuitenkin muuttuu suorastaan julmaksi Kristiinaa kohtaan arvostellen Kristiinan ikää, ulkonäköä ja rapistuneisuutta.
Sen sijaan Gabriel suuntaa nyt kaiken viehätysvoimansa Ulriikaan. Hän vie Ulriikan ulos ja juottaa tälle viiniä. Heidän poissa ollessaan epätoivoinen Kristiina kuitenkin ryhtyy toteuttamaan murhasuunnitelmaa ja sekoittaa ylisuuren annoksen unilääkettä Ulriikalle ja varmistaa, että Ulriikan huoneeseen tulee häkää.
Kun Gabriel ja Ulriika palaavat kotiin, Gabriel ryhtyy oikein tosissaan viettelemään Ulriikaa ja murtaa lopulta tämän vastarinnan ja saa tämän vieteltyä sänkyynsä.
Gabriel: ”Minä selitän. Katsohan, jokaisella miehellä on mielensä salassa läpi elämän jonkinlainen ihannekuva naisesta, hänen naisestaan. Tämän haaveensa kangastuksen hän voi nähdä monissa naisissa, hän voi viehättyä seuraamaan kangastusta, voi ehkä mennä avioliittoon ja tulla onnettomaksi eliniäkseen. Sillä kangastus ei kestä. Vain ani harva mies löytää elämässään sen ainoan oikean. Ja silloin, äkkiä, kuin salaman valossa hän tietää, ketä on etsinyt koko ikänsä.”
Ulriika: ”Ehkä jokaisella naisella – vanhallakin – voi salassa olla oma haavekuvansa miehestä, todellisesta miehestä.”
Yöllä Kristiina ilmestyy olohuoneeseen ja huomaa viinipullon ja lasit pöydällä. Pahaa aavistaen hän menee ja avaa vierashuoneen oven ja näkee Gabrielin ja Ulriikan sängyssä.
Kristiina järkyttyy.
Aluksi sekä Gabriel että Ulriika yrittävät selittää tapahtunutta joksikin muuksi kuin mitä se oli. Kristiina ei kuitenkaan usko selityksiä. Silloin Gabriel taas muuttaa lähestymistään.
Gabriel: ”Shh, Ulriika! On paras heti selittää kaikki. Suoruus, rehellisyys, luottamus – se on minun tunnuslauseeni.
Gabriel Kristiinalle: ” Kristiina! Ulriika, pikku Uuve ja minä – ”
Kristiina: ”Pikku Uuve?”
Gabriel: ”Me olemme löytäneet toisemme. Meidät on luotu toisillemme eikä mikään mahti maailmassa enää voi sitä asiaa muuttaa. Se tuottaa sinulle tuskaa, pikku Kristiina, minä tiedän sen ja olen onneton sen tähden. Mutta minä tahdon olla sinulle hyvä, suojeleva isoveli.”
Tämä avaa Kristiinan silmät ja hän näkee asioiden todellisen laidan ja Gabrielin huijauksen ja todellisen motiivin: rahan. Hän poistuu nöyryytettynä ja onnettomana nukkumaan.
Gabriel jatkaa Ulriikan viettelyä. Ulriika sulaa lopullisesti Gabrielin kiihkeyden ja halun palossa, mutta poistuu kuitenkin nukkumaan haluten selvittää kuohuvia tunteitaan ja ajatuksiaan.
Kun Raili vähän myöhemmin ilmaantuu näyttämölle, Gabriel yrittää taas lähestyä Railia, joka sanoo selvittäneensä Gabrielin petoksen ja että Gabriel on varaton huijari, joka kaiken lisäksi esiintyy väärällä nimellä. Kassalippaastakin löytyi vain vanhoja sanomalehtiä.
Gabriel ei yritäkään kieltää asiaa, vaan kertoo totuuden itsestään ja ehdottaa kumppanuutta Railille. Saalis jaettaisiin tasan.
Seuraavana aamupäivänä Kristiina, Raili ja Gabriel kokoontuvat olohuoneeseen. Railin poistuttua huoneesta Kristiina paljastaa Gabrielille, että hän on murhannut Ulriikan, koska on sekoittanut unilääkkeet ja sulkenut pellit.
Kun Ulriika kuitenkin tulee hetken päästä kaupungilta asioilta, tilanne laukeaa. Mitään murhaa ei tapahtunut. Käy ilmi, että Ulriika on käynyt nostamassa viisisataatuhatta markkaa Gabrielin tehdashanketta varten.
Gabriel oli kaiken lisäksi hankkinut paperikaupan kassasta varastamillaan rahoilla sormuksen Ulriikalle. Tämäkin ele lisää Ulriikan tunteita ja luottamusta Gabrieliin. Gabriel ottaa Ulriikan tuomat rahat haltuunsa huomista kauppaa varten. Hän kuitenkin haluaa säilyttää ne vierashuoneessa, jossa on nukkunut ja jossa ne muka olisivat parhaiten turvassa. Tosiasiassa hän on aikeissa paeta rahojen ja Railin kanssa yöjunalla.
Raili oli kuitenkin siepannut rahalaukun ja paennut rahojen kanssa aikaisemmalla junalla. Hän on jättänyt jälkeensä kirjeen, jossa hän varoittaa ilmoittamasta asiasta poliisille. Muussa tapauksessa hän paljastaisi kaiken. Gabriel ei voi muuta kuin poistua kiireesti laukkuineen paikalta tekosyihin vedoten.
Loppukohtauksessa sisarukset ovat kahdestaan ja miettivät nöyryytettyinä ja häväistyinä pitäisikö asia ilmoittaa poliisille. Asian tulo julkiseksi olisi kuitenkin niin suuri lisänöyryytys ja häpeä, että he päättävät olla tekemättä rikosilmoitusta.
Ulriika: ”Mitä minä velvollisuuksista – mitä minä yhteiskunnasta – kun hän on poissa. Minä tiesin, että se oli valhetta. Hänen sylissäänkin tiesin, että se oli valhetta. Pankissa minä tiesin, että se oli valhetta. Ja kuitenkin tein kaiken. Kirjoitin nimeni. Annoin hänelle rahat. Miksi? Sano, miksi, Kristiina?”
Kristiina: ”Minäkin luulin rakastavani häntä.”
Ulriika: ”Ja minä – minä hullu höperö – minä vanha luuska! Vieläkin – vieläkin minä huudan: Gabriel, rakkaani, tule takaisin! Tule takaisin! Sinun valheesi on niin suloinen. Tule takaisin, Gabriel. Minulla on vielä rahaa! Tule edes vähäksi aikaa! Missä on sormus, hänen sormuksensa? Tahdon sen takaisin. Kannan sitä kuolemaani asti, jos hän kerran palaisi. Gabriel, Gabriel, tule takaisin!
Esirippu.
Pohdintaa
Edellä esitetty sydämetön komedia valottaa monia narsistiselle persoonallisuushäiriölle ja narsistisille ongelmille keskeisiä piirteitä, tosin komedian keinoin. Tarina kuitenkin kätkee sisälleen syviä inhimillisiä tragedioita, se on sydämetön kuten Mika Waltari sitä itsekin luonnehtii.
Meille on esitelty neljä henkilöä, jotka kaikki tuovat näyttämölle eritasoisia narsistisia ongelmia. On hyväksikäyttäjiä ja uhreja.
Huijareita ja uhreja on kaksi. Huijareista toinen, Gabriel, alias Osku, alias ties kuka, on eittämättä näytelmän päähenkilö ja suurin huijari, joka on tehnyt yksinäisten naisten pettämisestä ja hyväksikäytöstä ammatin. On erittäin tarkkanäköinen Raili, nuori tyttö, joka katsoo jopa ihaillen Gabrielin toimintaa ja ottaa näkemästään oppia ja lopulta huijaa itse mestariakin.
Sitten on Angerin yksinäistä, sisällyksetöntä ja seksuaalisesti rajoittunutta elämää viettäneet sisarukset Ulriika ja Kristiina, jotka tulevat perinpohjaisesti petetyiksi, nöyryytetyiksi ja häväistyiksi.
Aloitetaan Gabrielista. Hän on kykenemätön todelliseen vastavuoroiseen rakkauteen, jossa myös toisen osapuolen tunteilla ja tarpeilla olisi hänelle todellista merkitystä. Hänelle toiset ihmiset ovat välikappaleita omien tarpeiden tyydytykselle. Hän on yksinomaan kiinnostunut rahasta. Hänelle raha on korvannut mahdollisuuden kokea todellista vastavuoroista rakkautta, saamista ja antamista. Hänelle ihmisten manipulointi ja tunteilla leikkiminen tuovat voiman ja vallan tunnetta. Voima ja vallan tunne korvaavat vastavuoroisen rakkauden.
Välittämisen, myötätunnon, hellyyden ja eroottisen haluamisen osoittaminen ovat hänelle vain eräänlaisia viettelyn työvälineitä, eivät aitojen tunteiden ja tarpeiden ilmauksia. Vain omien tarpeiden tyydyttymisellä on merkitystä. Hän on tunne-elämässään äärimmäisyyteen asti itsekäs.
Gabriel hylkää Kristiinan tylysti heti ja suuttuu, kun kuulee, ettei tällä olekaan rahoja. Ihmiset ovat hänelle vaihtotavaraa. Aiheuttamastaan tuskasta hän ei tunne syyllisyyttä. Hän on kykenemätön todelliseen empatiaan, toisen asemaan asettumiseen ja toisen tarpeiden huomioimiseen.
Toisaalta voimme sanoa, että Gabriel on kieroutuneella tavalla hyvä ihmistuntija. Hän osaa valita uhrinsa taitavasti. Hän ilmeisesti tunnistaa herkästi yksinäiset, sisällyksetöntä elämää elävät naiset, joilla on vahvoja toteutumattomia rakkauden toiveita. Jopa vahvojen sielullisten suojamuurien takaa hän näkee tällaiset toiveet. Hän tietää, että lupauksia tällaisten voimakkaiden toteutumattomien tarpeiden tyydyttymisestä on vaikea pitkään vastustaa.
Hän on myös taitava näyttelemään todellisia tunteita, kiinnostusta, lämpöä ja halua. Niitä voisi verrata aidon näköisiin, mutta väärennettyihin rahoihin.
Miksi Gabrielista on tullut sellainen? Miksi hän on niin empatiakyvytön, häikäilemätön ja vailla omaatuntoa oleva hyväksikäyttäjä?
Psykoanalyyttisen kokemuksen valossa voimme olettaa seuraavaa. Hän ei ole saanut riittävästi kehitykselliset tarpeensa huomioivaa rakkautta ja huolenpitoa. Hänen tarpeensa eivät ole tulleet riittävästi nähdyiksi ja ymmärretyiksi. Hänen minuutensa rakennusainekset eivät ole saaneet oikeanlaista vastakaikua tai peilausta hänelle tärkeiltä aikuisilta – kenties juuri varhaisvaiheen äidiltä.
Tai ehkä hän oli lapsuudessaan kokenut olleensa vanhempiensa tarpeiden toteuttamisen välikappale, koska vanhemmat tarvitsivat häntä ja hänen lapsenomaista rakkauttaan oman minuutensa ylläpitäjiksi. Ehkä Gabriel oli lapsena yrittänyt omat tarpeensa sivuuttaen pitää vanhempansa tyytyväisinä. Kokemuksesta tiedämme, että hyväksikäytetystä lapsesta tulee usein aikuisena hyväksikäyttäjä, koska voiman ja vallan tunne korvaavat puuttuvan aidon vastavuoroisuuden.
Koska narsistin oma kehittyvä minuus ja omat kehityksellisesti tärkeät tarpeet ovat jääneet vaille oikeanlaista vastakaikua, hänen minuutensa ydin jää äärimmäisen haavoittuvaksi. Sen suojaksi on kehitettävä monille narsisteille ominaisia piirteitä: itseriittoisuutta, itsekeskeisyyttä ja häikäilemätöntä toisten manipulointia ja hyväksikäyttöä. Omat tarpeet on tyydytettävä keinoja kaihtamatta ja toiseen tunteista piittaamatta. Tällaiseksi hän on ehkä kokenut omat itselleen tärkeät aikuiset.
Hän saa tyydytystä siitä, ettei enää ole passiivinen, ulkopuolinen ja hyväksikäytetty. Nyt hän saa tyydytystä siitä, että kykenee käyttämään muita hyväkseen. Hän pystyy tekemään muille sen, mitä hänelle tehtiin lapsena. Vahinko on pantu kiertämään.
Entä sitten Angerin sisarukset? Miksi me voimme sanoa, että heissäkin on joitakin narsistisia ongelmia ilman, että voimme puhua narsistisesta persoonallisuushäiriöstä termin ahtaassa merkityksessä?
Heidän kehityksessään on jotain keskeneräisyyttä erityisesti seksuaalisuuden ja naisellisuuden alueilla. Voinemme sanoa, että seksuaalisuus ei ole tullut riittävässä määrin haltuun otetuksi ja osaksi kypsyvää naisellisuutta. Seksuaalisuus ei ole päässyt toteutumaan eikä kehittymään elämää rikastuttavaksi vastavuoroisuudeksi. Heille se on integroitumaton, pelottava minuuden tasapainoa horjuttava halu, jota vastaan on kaikin tavoin suojauduttava kunniallisuuden ja siveyden muurin taakse.
Tämä kuva tulee erityisesti Ulriikasta. Hän on ehkä hyvin varhain joutunut ottamaan vastuullisen vanhemman roolin suhteessa sisareensa Kristiinaan ja sisarentyttärensä Railiin. Ehkä häneltä on jäänyt nuoruusikä ja sen keskeisin kehitystehtävä elämättä. Nuoruusiässä hänellä olisi ollut mahdollisuus tutustua toiseen sukupuoleen ja itseensä kasvavana naisena, ja saavuttaa tasapainoisempi suhde omaan seksuaalisuuteensa. Sen mahdollisuuden hän on menettänyt. Sen vuoksi hän ei myöskään voi sietää Railia, jossa hän näkee oman toteutumattoman puolensa. Railista täytyisi tehdä samanlainen kuin hänestä – siveä ja kunniallinen – hinnalla millä hyvänsä.
Angerin sisaruksista erityisesti vanhin, Ulriika on täysin hukassa, kun hänen toteutumattomat rakkaudentoiveensa kerran murtautuvat suojamuurien läpi. Hylättynä ja nöyryytettynäkään hän ei pysty irrottautumaan Gabrielista. Kristiina sen sijaan on jo irrottautumassa tuhoisasta rakkauden kohteestaan todetessaan alistuneesta: ”Minäkin luulin rakastavani häntä.”
Kokemuksesta tiedämme, että seksuaalisuuden ja rakkauden alueilla me olemme kaikkein haavoittuvimpia. Mikään ei haavoita niin syvästi kuin se, että meidän rakkauttamme käytetään hyväksi tai se tylysti torjutaan. Sellaisesta sielullisesta haavasta voi olla vaikea toipua ja palauttaa luottamus ja usko vastavuoroisen ja molemminpuolisen rakkauden mahdollisuuteen. Nöyryytys ja häpeä lamaannuttavat ja syövät itsetuntoa ja elämänhalua.
Voimme tietenkin kysyä, miksi Angerin sisarukset eivät nähneet Gabrielin todellisia motiiveja, vaan uskoivat Gabrielin tunteiden olevan aitoja? Tunne-elämältään suhteellisen tasapainoinen ihminen, joka on kasvanut luotettavien aikuisten kanssa ilmapiirissä, jossa on vallinnut riittävä keskinäinen luottamus, on oppinut luottamaan itseensä, mutta myös toisiin, olematta silti sinisilmäinen.
Tätä inhimillistä perusluottamusta Gabrielin tapaiset huijarit käyttävät häikäilemättä hyväkseen.
Juuri näitä minuutensa, itsekunnioituksensa ja itseluottamuksensa menettäneitä uhreja psykoterapeutit tapaavat vastaanotoillaan.
Miksi sisarukset petettyinä, nöyryytettyinä ja hylättyinä eivät tee rikosilmoitusta?
Heille tapahtuneen julkitulo olisi liian suuri lisänöyryytys ja -häpeä. He mieluimmin kärsivät tuskansa yksin. Oikea Auervaara sai aikanaan syytteen kuolemantuottamuksesta, koska eräs hänen uhreistaan oli tehnyt itsemurhan. Tälle onnettomalle naiselle kuolemankin oli parempi vaihtoehto kuin koettu nöyryytys ja häpeä.
Onko tämä näytelmä vain Mika Waltarin fiktio Ruben Oskar Auervaaran tapauksen innoittamana?
Voiko todellisuus olla tällaista?
Helsingin Sanomissa oli 15.3.2019 hyytävä artikkeli otsikolla Tässä Simon, rakkaushuijari. Seuraavassa lyhyt lainaus artikkelista: (kuva)
Isäni on timanttikauppiaiden kuningas, joten itse olen timanttiprinssi.
Näin israelilainen Simon kertoi tittelistään Cecilielle ensitreffeillä Lontoon Four Seasons -luksushotellin aulassa. He olivat tavanneet Tinderissä. Norjalainen Cecilie kertoi, kuinka oli muuttanut Lontooseen tekemään graduaan. Simon kuunteli kiinnostuneena. Hän oli tyylikäs, komea ja mukava.
Sitten timanttiyhtiön toimitusjohtaja Simon esitteli alaisensa ja sanoi, että hänen täytyisi lähteä Bulgarian Sofiaan bisnestapaamiseen. Lähtisikö Cecilie mukaan? Nyt heti. Cecilie voisi kirjoittaa opinnäytettään Simonin yksityislentokoneessa.
Harva ihminen on lentänyt yksityiskoneella. Se oli Ceciliellekin ensimmäinen kerta. Koneessa hänen piti lopettaa gradun kirjoittaminen ja sulkea tietokoneensa, kun pöydälle katettiin valkoinen pöytäliina ja ateria.
Yksityiskone teki valtavan vaikutuksen. Cecilie ja Simon alkoivat seurustella. Suhde maksoi Cecilielle lopulta 2,1 miljoonaa Norjan kruunua eli noin 200 000 euroa. Sen verran Simon häneltä huijasi.
Tätä ennen Simon oli jo istunut suomalaisessa vankilassa vastaavanlaisista huijauksista.
Norjalaislehti VG uutisoi tästä israelilaisesta miehestä, joka esiintyi rikkaana liikemiehenä ja huijasi häneen ihastuneilta naisilta suuria summia rahaa, jopa satojatuhansia euroja.
Muun muassa asekauppiaana, timanttikauppiaana ja entisenä hävittäjälentäjänä sekä tekaistuilla nimillä esiintynyt Tinder-huijari on oikealta nimeltään Shimon Yehuda Hayut.
Vastaanotollani olen tavannut narsistien uhreja. Heidän kohtaloissaan on joitakin kiinnostavia yhteisiä piirteitä, jotka ovat saaneet minut ajattelemaan, että heilläkin on jonkinlaisia ja jonkinasteisia ongelmia, jotka saavat heidät altistumaan ja alistumaan narsistin hyväksikäytölle.
Ehkä merkittävin piirre on tietynlainen itsetunnon heikkous ja seksuaalisuuden puutteellinen integraatio. Se voi johtaa siihen, että itseä ei arvosteta niin, että asianomainen puolustaisi itseään asettamalla suhteen edetessä hallitsemaan ja manipuloimaan pyrkivälle narsistille selkeät rajat: minulle ei tehdä noin, minut ja minun tunteeni ja tarpeeni täytyy ottaa huomioon.
Narsisti tarvitsee uhrinsa, joka on hänelle selfobjekti, itseä, minuutta täydentävä välttämätön toinen, joka tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa narsistisia toiveita. Narsistin uhri puolestaan tulkitsee tämän tarvitsemisen osoitukseksi suuresta rakkaudesta. Tarvitseminen ei kuitenkaan suhteen edetessä osoittaudu todelliseksi rakkaudeksi.
Uhrille rakkautta on se, että hän syrjäyttää omat tarpeensa ja tunteensa ja asettuu toisen tarpeiden palvelukseen. Hän toivoo, että tällainen pyyteetön ja uhrautuva rakkaus herättää narsistin huomaamaan kumppaninsa rakkauden suuruuden ja näin hän toivoo saavansa narsistilta kaipaamaansa vastarakkautta.
Kenties hän tässä masokistisessa ja itsetuhoisessa suhteessa toistaa lapsuutensa vinoutuneita suhteita vanhempiinsa, kun hän aikanaan oli vanhempiensa tarpeiden palveluksessa.
Kenties nämä tekijät tekevät ymmärrettäväksi sen, että narsistin uhrien voi olla niin vaikea irrottautua heidän elinvoimaansa ja itsetuntoaan syövästä suhteesta. Moni tarvitsee siihen psykoterapeuttista ja usein myös juridista apua.
Edellä jo totesin, että narsisti tarvitsee uhria itsetuntonsa ja psyykkisen tasapainonsa ylläpitämiseen. Jos uhri ei suostu tähän, hänet on siihen pakotettava, joskus jopa äärimmäisen julmin ja musertavin keinoin. Kaikenlainen manipulointi, totuuden vääristäminen, henkinen ja fyysinen väkivalta ja uhkailu ovat tavallisia.
Asianajaja Markku Salo on julkaissut 2011 kirjan narsisteista, joiden kanssa hän on joutunut tekemisiin oikeussaleissa. Hänen kuvansa narsisteista on pelottava ja tyly. Kirjan esittelyssä todetaan:
Narsistisesti häiriöiset ihmiset työllistävät merkittävästi sosiaalitointa, terveydenhuoltoa, poliisia ja oikeuslaitosta. Käräjöinnistä miltei elämäntavan tehnyt narsisti kokee viranomaiset oman toimintansa jatkeeksi ja pyrkii häikäilemättä käyttämään näitä kiusaamisen välineinä ja omien epäoikeutettujen etujensa ajamiseen. Näin narsisti paitsi tekee uhriensa elämästä helvettiä, myös aiheuttaa ajanhukkaa ja turhia kuluja vastapuolelle ja yhteiskunnalle.
Lopuksi
Me tapaamme harvoin persoonallisuushäiriöistä kärsiviä narsisteja vastaanotoillamme, koska he eivät pohjimmiltaan luota toisiin ihmisiin. Heillä ei ole ollut kehitykselle kriittisinä vuosina riittäviä kokemuksia aikuisista tai itsellensä tärkeistä toisista, jotka olisivat vastaanottaneet ja ymmärtäneet heidän kehityksellisiä tarpeitaan. Heillä ei sen vuoksi myöskään ole ollut riittäviä kokemuksia turvallisesta tarvitsemisesta ja riippuvuudesta. On ollut pakko luottaa omavoimaisuuteen ja omin avuin selviämiseen haavoittuvan minuuden suojaamiseksi. Mitä itseriittoisemmaksi tulet, sen parempi.
Moni narsistin kanssa kärsinyt ja elänyt on kertonut, kuinka äärimmäisen vaikeaa narsistin on myöntää olleensa väärässä tai toimineensa toista satuttavasti. Syy on toisissa tai sitten syy on olosuhteiden. Virheen tai väärässä olemisen myöntäminen sotii kaikin tavoin heidän varhaisia kokemuksiaan vastaan. Niistä kumpuaa niin vahvana tunne, että heitä ei ole ymmärretty, heitä on kohdeltu huonosti tai väärin, hehän tässä uhreja ovat. Heidän koko minuutensa ja olemisensa rakentuvat näiden kokemusten varaan, niitä ei voi asettaa kyseenalaiseksi myöntämällä olevansa väärässä. Uhrin kannalta tämä tietenkin tekee tilanteesta ja syntyneistä vaikeuksista keskustelemisen äärimäisen vaikeaksi.
Lopetan tähän, mutta toivon, että voisimme keskustella teidän kokemuksistanne ja näkemyksistänne tästä problematiikasta joko hyväksikäyttäjän tai uhrin kannalta.
Jorma Myllärniemi, FM, psykoanalyytikko