Suomen Psykoanalyyttinen Yhdistys täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlapäivää vietetään 2.9. Yhdistyksen perusti vuonna 1967 Helsingissä joukko valveutuneita psykologeja, lääkäreitä ja psykiatreja. Kansainvälisen Psykoanalyyttisen yhdistyksen (IPA) hyväksymiä kouluttajia ei Suomessa vielä ollut, joten pioneerit hakeutuivat koulutukseen muihin Euroopan maihin.
Psykoanalyysin katsotaan syntyneen vuonna 1900, jolloin Sigmund Freud julkaisi kuuluisan teoksensa Unien tulkinta. Tänään psykoanalyysia luonnehtii moniäänisyys ja hajanaisuus. Sen sisällä on monia suuntauksia ja koulukuntia, joita usein nimitetään perustajansa tai teoreettisen näkökulmansa mukaan. Puhutaan freudilaisista, kleinilaisista, lacanilaisista, objektisuhdekoulukunnasta jne.
Sama monimuotoisuus näkyy myös Suomen psykoanalyysin kentässä. Psykoanalyysia on syytetty monesta asiasta, mutta pysähtyneisyydestä sitä ei voi moittia: tieteenalana se on alati muokkautunut ja muuttunut. Jo Freud itse kehitti ja myllersi teoriaansa 50 vuoden aikana jatkuvasti.
Psykoanalyysi on historian ensimmäinen psykoterapiamuoto. Vaikka psykoterapialla hoitomuotona on juurensa filosofiassa ja uskonnollisissa käytännöissä, alkoi sen kehitys varsinaisesti vasta Sigmund Freudin työn ja teorianrakennuksen myötä. Tänään psykoterapioita on maailmassa satoja erilaisia, Suomessakin kymmeniä. Tiedetään, että monet erilaiset, koeteltuun tietoon ja teoriaan perustuvat terapiamuodot ovat varsin vaikuttavia ja tuloksellisia mielenterveyden häiriöiden hoidossa ja erilaisten elämää haittaavien oireiden lievittämisessä. Näitä ovat psykoanalyyttisen psykoterapian lisäksi esimerkiksi kognitiivinen ja ratkaisukeskeinen psykoterapia.
Onko psykoanalyysilla edelleen jokin ominainen erityislaatu näiden ”näyttöön perustuvien” ja ”käypä hoito” –suosituksen saaneiden psykoterapiamuotojen joukossa? Näin voidaan ajatella.
Psykoanalyyttinen prosessi varsinaisessa muodossaan on edelleen tiivis ja pitkäkestoinen, tyypillisesti neljä istuntoa viikossa useamman vuoden ajan. Siinä ei luvata nopeita ratkaisuja tai muutoksia, ei yksinkertaista tietä onneen. Sen sijaan psykoanalyysissa tavoitellaan parempaa itseymmärrystä, vaihtoehdottomuuden tunteen muuttumista näköalojen aukeamiseksi, ristiriitojen parempaa sietämistä. Tavoitteena pidetään myös, että omille toiveille ja haluille voisi löytää uudenlaisia, ”jalostuneempia” muotoja. Keskeistä on myös oman kehityshistorian ymmärrys siinä määrin, ettei se kahlitsisi tulevaa elämää. Tämä kaikki voi lisätä sisäistä vapautta ja usein se myös lieventää oireita tai tekee ne tarpeettomiksi psyyken paremman toimivuuden myötä.
Psykoanalyysia voidaan pitää syyn mukaisena, ”radikaalina” hoitona siinä sanan alkuperäisessä merkityksessä, että prosessissa paneudutaan asian juuriin ja syihin. Elämän laatu voi parantua pysyvästi, mihin myös pitkät seurantatutkimukset viittaavat.
Vakavamielinen, pitkäkestoinen oman mielen ja elämän työstäminen toisen, prosessiin vakavasti sitoutuvan ja paneutuvan ihmisen kanssa ei sovi nykyajan nopeutta, helppoutta ja vaivattomuutta arvostavaan kuvaan. Psykoanalyysin luonteeseen onkin aina kuulunut toimiminen marginaaleissa. Psykoanalyysin sisäisten kamppailujen ja mullistusten lisäksi se on usein ollut vallanpitäjien hampaissa erityisesti maissa, joissa demokratia on ollut uhattuna. Esimerkiksi natsit polttivat vaarallisina pitämiään Freudin kirjoja vuonna 1933. Myös Neuvostoliitossa psykoanalyysi oli laajalti kielletty. Miksi näin?
Kun psykoanalyysin suomalainen pioneeri Eero Rechardt oli vuonna 1988 Liettuassa opettamassa psykoanalyysia, häneltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa, mitä psykoanalyysi on. ”Mielen ja ajattelun vapautta”, hän vastasi.
Luonnehdinta on osuva. Psykoanalyysissa tavoitellaan sisäistä vapautta, sekä ajattelun että tuntemisen vapautta. Tämä ei tarkoita muista piittaamatonta toimintaa, vaan mielen sisäistä liikkuvuutta ja tiedonkulkua. Psykoanalyytikko Vesa Manninen on tiivistänyt yksilön ”ihmisyystehtävän” näin: psyykkisessä työssä ihminen joutuu sovittamaan haluamisensa sekä siihen, mikä on mahdollista, että siihen, mikä on oikein.
Amerikkalainen psykoanalyytikko Leo Rangell puolestaan on todennut: ”Menetelmämme on tieteellinen, mutta toimintamme luonne on moraalinen.” Psykoanalyysi ei koskaan halua suhtautua toisen ihmisen psyykeen manipuloivasti ja toimenpiteiden kohteena. Kyse on yrityksestä auttaa toista oman subjektiutensa löytämisessä. Psykoanalyysi ei palaudu osaksi lääketieteellistä, medikaalista paradigmaa eikä se halua muodostua ideologiaksi. Yksilön kokemusmaailman henkilökohtaiset merkitykset ja historialliset yhteydet voi lopulta tietää vain yksilö itse. Yhteisestä sopimuksesta voi psykoanalyytikko tarjoutua näiden tutkimisen apulaiseksi.
Anna Lilja, PsL, psykoanalyytikko (IPA)