[Mervi]

Hei,

Annelin tapaan minäkin olisin kiinnostunut kuulemaan myös ristiriitaisia tunteita tilanteeseen liittyen. Niiden kanssa jää yksin, ellei niitä voi jakaa toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Vallitseva tilanne lienee ristiriitainen, muillakin kuin minulla. Olisi mukava tai pikemminkin tärkeä kuulla, miten teiltä on sujunut etävastaanottoon siirtyminen. Kun minulla se ei niin ole sujunut. Päällisin puolin se kyllä järjestyi parissa vuorokaudessa, kun tilanne tuntui aika vaihtoehdottomalta. Mutta kaikkien kohdalla se ei ollut edes mahdollista ja varsinkin nyt alkaa ilmetä vastustusta ja reaktioita, joita on vaikea tulkita pelkästään yksilön sisäisiksi ristiriidoiksi tai vastarinnaksi uutta työskentelymuotoa kohtaan. Ainakaan sellaisiksi, joita voisi tarkastella pelkästään sisäisenä.Sitä paitsi siihen sekoittuu oma vastustus, kun en koe itsekään etätyöskentelyä samanlaisena yhteytenä tai settinginä kuin samassa huoneessa tapahtuvaa hoitoa, saati että sellaisesta koskaan olisi yhdessä sovittu.Puhuttiin yhdessä kyllä.Olen myös alkanut miettiä, miten tästä etätyöskentelystä pääsee pois. Tai mistä voi päätellä, että vastaanoton voi palauttaa entiselleen. Odotetaanko ehkä epidemiahuipun jälkeistä ajanjaksoa, josta THL arveli, että se on kaukana edessä. Myös tänään julkaistu alustava tulos vasta-ainetesteistä antaa olettaa, ettei Suomi ole vielä päässyt epidemiassa edes alkutaipaleelle. Voihan toki olla, että epidemian kulku on Suomessa erilainen, mutta mitä merkkiä pitää odottaa, että voi ottaa taas hoidon pois koronan otteesta, vai ajattelenko kummallisesti.Jos tietäisin, että tämä jatkuu jouluun asti ja kenties pidempään, ennustaisin, että jotkut hoidot eivät kestä tätä.Minun vastaanottoni ainakin meni mullin mallin. Saa nähdä, mihin tämä johtaa. Varmaan johonkin uuteen järjestykseen, jossa on jotain hyvääkin, mutta millä hinnalla. Samaan tapaan kuin Ruotsi ja Suomi joutuvat pitkään miettimään valintojensa seurauksia, mietin itsekin, onko tullut tehtyä viisaita valintoja, ja miten niitä saisi tarvittaessa korjattua. Terveisin Mervi

[Mervi]

Hei,

ehkäpä ihmiset eivät jaksa enää enempää etäkommunikaatiota. Se tuntuisi kyllä arvokkaalta tämän kaiken keskellä. Annelinkin hyvä kirjoitus oli varmaan vahingossa ohjautunut uudelle palstalle, vaikka se oli varmaan tämän jatkoksi tarkoitettu.

En muista kyllä työssäni näin vaikeassa ristiriidassa olleeni. Toisaalla on tämä virustauti, joka ilmeiseti on paljon pahempi kuin aluksi luultiin. Kuuntelin HUSin lääkärin Jere Reijulan podcastia( HS 27.3.löytyy netistä nimellä), eikä kyllä tullut helpottunut olo. Hän hoitaa HUSin koronapotilaita yhtenä muista ja kertoo potilaiden tilanteesta käytännön lääkärin näkökulmasta. Samoin luin HS:sta virologian professori Olli Vapalahden ja jonkun muun haastattelua ( HS 26.3.”Tautihuipun tasaaminen ei riitä”). He pitivät Suomen toimia hyvinä, mutta sanoivat aika suoraan, että tällä menetelmällä ei päästä epidemiasta ulos eli normaalioloihin. Jos odotetaan kuuluisaksi tullutta laumasuojaa, joka bakteeriopin professorin Pentti Huovisen mukaan kuuluu kattavan rokotuksen toivottuihin ja hallittuihin seurauksiin,ei siis pandemian, se tarkoittaisi, että lopulta noin 80% ihmisistä tulisi sairastamaan sen, joskin hidastettuna, jos siis turvaudutaan pelkästään tähän eristämismenetelmään. Eristys voisi kestää puolesta vuodesta vuoteen, eikä silti lopulta säästäisi niitä kaikkein haavoittuvimpia. Huh! Ei tullut lohtua siitäkään sinänsä asiantuntevasta kirjoituksesta.

Ja sitten toisaalla on ihmisen sisäinen todellisuus tämänkin kaiken keskellä, yritys ymmärtää sitä psykoanalyysin keinoin, joka on oma työ. Ja sitten tämä uuvuttava kännykän tuijottelu. Eräs potilas sanoi, että tästä puuttuu läsnäolon tunne.Osui naulan kantaan. Miten voi tehdä työtä tällä tavalla. En ole ratkaissut sitä. Yritän vaan sinnitellä. Toki hyviäkin kokemuksia on ja parempia päiviä, suhteellisella tavalla. Mutta jaksaako tätä edes 3 kuukautta saati puolta vuotta.Ja mitä tapahtuu sinä aikana, kun aika ei seisahdu.

Ja Annelin kirjoitus toisella palstalla kuvasi hyvin, miltä omassa elämässä tuntuu, kun esim.lapsenlapsen näkeminen on joko kiellettyä tai salainen tapaaminen. Lipesin viime viikolla: seisoin 10 min. ulkoeteisessä metrin etäisyydellä puolivuotiaasta hymyilevästä pikkupojasta, ja sekin oli tietty liikaa ja väärin ja tyhmää riskin ottamista.En vaan saanut oltua.

Olen myös käynyt mökillä saaristossa, omalla autolla, mutta niinhän ei myöskään saisi tehdä, vaikka siellä voi sentään liikkua ja hengittää vapaasti. Herää kysymys, miten ihmiset tämän kestävät. Alkoholin kulutus ainakin on nousussa ja lastensuojeluilmoitukset. Enkä kyllä ihmettele.

Huomenna taas kännykkää katselemaan.

Ei kovin piristävin terveisin
Mervi

[Mervi]

Hei. Oletteko lukeneet Kelan tämän päiväisen ohjeen. Onko se määräys vai suositus? Vaikealta nyt tuntuu. Mervi
https://www.kela.fi/-/kaikki-lasnakuntoutuspalvelut-keskeytetaan

[Mervi]

Kiitos mielipiteistä ja kokemuksista. Desireen kertomus oli ensimmäinen yksilöä ja hoitotilannetta koskeva ja erityisen arvokas. Myös se on arvokasta kuulla, mistä ihmiset löytävät perusteita toiminnalleen. Niistä saa pohjaa ja aineksia omalle ajattelulleen. Ja rauhoittavia näkökulmia, kuten Annelin.

En osaa vielä olla mitään mieltä. Sen sijaan huomaan, että teen työtä enemmän kuin koskaan, varmaan kestääkseni ja ymmärtääkseni. Huomaan sen esim. siitä, että olen jo päivän puolivälissä ihan poikki, väsynyt ja päätä särkee tai pää suorastaan painaa, ihan eri tavalla kuin aiemmin.

Itse olen työssä niin normaalisti kuin se on mahdollista, vaikka uutena sisustuksena on käsidesipulloja ym., ja tervehtiminen on löytänyt uusia luovia muotoja,jotka tuovat vakavaan tilanteeseen jotain huumorin tapaista. Yksi potilas halusi valita etäyhteyden, hänkin enemmän varmaan muista syistä kuin koronan takia. Muut ovat toivoneet, että jatkaisimme kuten ennen, varotoimenpiteitä noudattaen ja tietoisena, että se voi muuttua yhtäkkiä, jos jompikumpi sairastuu. Olemme rakentaneet joitain alustavia suunnitelmia sen varalle. Mutta en todellakaan ajattele, että tämä on oikein tai väärin. Se on minun ja potilaideni yhdessä sopima tapa, joka sopii minulle. Voimassa toistaiseksi.Sitä pitää koko ajan arvioida ja tarvittaessa muuttaa.
Minun potilaani, erityisesti analyysissa käyvät, joilla ei edes ole kontaktia kasvokkain, ovat kokeneet etäyhteyden kovin vieraana. Kaipa se heijastelee omaakin näkemystäni.

Tätä on jatkunut siis puolitoista päivää. Silti sinä aikana on tapahtunut sellaista, että kun koronasta saadaan ensin puhuttua, ihmiset sukeltavat sen avulla yhtäkkiä syvälle jonnekin, jonne ennen ei ole ollut pääsyä. Jokin torjunta ehkä hellittää näissä olosuhteissa. Saa sitten nähdä, mitä siitä seuraa.

Muutoin noudatan hallituksen linjausta ja olen hyvin vähän tekemisissä ihmisten kanssa eli perunut surullisin mielin lähes kaiken. Kaupassa on pakko käydä, mutta sielläkin voi käydä harvakseltaan. Sosiaalisten kontaktien puuttumisen takia keskustelupalsta on sitä arvokkaampi.Hyvä kun tällainen perustettiin.Ei tarvitse olla mitään hienoa tai tyhjentävää sanottavaa. Mukavaa, jos ihmiset jakavat kokemuksiaan ja tuntojaan.
Mervi

[Mervi]

Tuo on myös hyvä näkökulma, vaikka ei ehkä ihan eri. On selvää, että jos ammattina/ pyrkimyksenä on lievittää ihmisen kärsimystä auttamalla ihmistä tunnistamaan ja löytämään todellinen itsensä ja elämään sen kanssa sovussa, ja tuleekin aiheuttaneeksi toiselle ihmiselle, vielä riippuvaisessa asemassa olevalle, lisää kärsimystä, pyrkimys epäonnistuu pahasti. Siitä varmaan jokainen yhdistyksen jäsen, ennen ja nyt, ja siten koko yhdistys on pahoillaan ja peruuttaisi jos voisi. Sen ilmaiseminen on tärkeää, mutta minusta Eija ajoi hyvin sitä asiaa. Tottakai täytyy miettiä, löytyisikö lisää tapoja ilmaista tämä. Arvelen silti, että vuosikymmenien kärsimystä ja mahdollisesti katkeruutta se ei kykene poistamaan. Ilman muuta silti on tärkeää ilmaista syvä pahoittelunsa, että ihminen on tällaista joutunut kokemaan.
Mervi Teinonen

[Mervi]

Hyvä kommentti, Anne T.. Eijan vastaukset Hesarissa olivat myös oikein hyviä: asiallisia ja maltillisia, äärimmäisen herkässä ja vaikeassa tilanteessa ja isolla foorumilla. Kuten Annekin sanoi, täytyisi tietää, mitä pyydetään anteeksi, ja vielä sekin, kenen puolesta ja keneltä. Ei ryhmiltä voi mielestäni pyytää anteeksi kuin muodollisesti. Eikä yhdistys voi hyvittää kenenkään kärsimystä muutamalla lauseella. Sekö korjaisi haavat, jotka ovat peräisin ties mistä asti. Samoin oli mielestäni erinomainen teko pyytää anteeksi Gustav Molanderilta yhdistyksen nimissä. Ei yhdistyksen puolesta, koska ei yhdistys ole tehnyt mitään. Yhdistys on yhdistys eivätkä sen tarkoitusperät kohdistu yksittäisiin ihmisiin.Tottakai me psykoanalyytikkoina tulemme , ikävä kyllä, tehneeksi sellaistakin, mikä loukkaa. Sitä pitää kaiken aikaa tutkia ja yrittää ymmärtää, ja jossain tilanteessa pyytää potilaalta anteeksi, ei siis yleensä suoraan eikä ainakaan Hesarin palstoilla.Tällaisen anteeksipyynnön vaatiminen tuntuu vähän samantapaiselta vallankäytöltä kuin lapselle määrätty anteeksipyyntö tilanteessa, jossa lapsi ei tunnista mitä väärää hän on tehnyt, mutta sana ”anteeksi” pitää kakistaa suustaan, kun aikuinen sitä vaatii.

Lähtökohtaisesti on hyvä, että asioista keskustellaan, vaikka sitten Hesarin palstoilla, joten toivotaan että tästä seuraa ,että psykoanalyysi herättää ajatuksia.Ja Annen kanssa olen samaa mieltä siitä, että tutkitaan, siis tähän tapaan, ennemmin kuin hutkitaan anteeksipyyntöjä tai mitään muutakaan.

Mervi Teinonen

[Julkaisija]

Artikkelit