Kirjoitetut vastaukset
-
Artikkelit
-
Hienoa, että myös APsaA on ottanut kantaa tämän hetkiseen tilanteeseen USA:n sisäpolitiikkaan, mikä ei voi olla heijastumatta myös ulkopolitiikkaan. Trump on nyt poissa, mutta ongelmat, jotka mahdollistivat hänen nousunsa presidentiksi ovat edelleen olemassa. Psykoanalyytikoilla on sellaista ymmärrystä ihmismielestä, joka voisi auttaa eheyttämään pahoin jakaantunutta politiikkaa, ei vain USA:ssa, vaan muuallakin maailmassa, missä ihmisten tyytymättömyys, katkeruus ja pelko tulevaisuudesta saa arvaamattomia seurauksia.
IPA on päättänyt periä myös yhdistyksen yli 70-vuotiaista (eläkkeellä olevista) jäsenistä jäsenmaksun. Jäsenmaksun suuruus tulisi olemaan 100 dollaria jäsenkirjeen mukaan. Ei ollut ihan yllätys, että meitä yli 70-vuotiata jäseniä on 91/217. Lähes puolet. Silti havainto hätkähdytti. Se, että olemme tällä hetkellä voineet maksaa vapaaehtoisen 130€ jäsenmaksun, on ehkä hiukan korjannut tilannetta, mutta en silti voinut olla ajattelematta, että meidän saamistamme jäsenpalveluista maksavat ne hiukan toistasataa vielä työssä olevaa ja alle 70-vuotiasta jäsentä. Ajateltuani asiaa tarkemmin, alkoi se tuntua minusta epäoikeudenmukaiselta.
Omalla kohdallani psykoanalyytikon identiteetti liittyy yhdistykseen ja toimimiseen siinä. Voinko olla yhdistyksen jäsen, ellen maksa jäsenmaksua. Voinko aidosti olla toimija, jos annan muitten maksaa puolestani olkoonkin, että voimme ajatella jäsenmaksuttomuutta saavutettuna etuna. Se on kuitenkin saavutettu olosuhteissa, joissa tuskin voitiin kuvitella, että puolet yhdistyksen jäsenistä on eläkeläisiä, kuten nyt vuonna 2020. Haluan itse maksaa oman osuuteni ja vetoan teihin oman ikäluokkani edustajiin, että tekin tekisitte samoin.Hei kaikki!
Oli mukavaa olla mukana tieteellisessä kokouksessa ja jakaa ajatuksia kollegoitten kanssa. Kokous oli itselleni kokemuksena arvokas, koska olin kuvitellut, ettei meillä olisi mahdollisuutta kokoontua korona karanteenin takia eikä tavata kollegoita.Asia, jota jäin pohtimaan kokouksen jälkeen liittyi kysymykseen missä tilanteen mahdollisesti nostattamat negatiiviset tunteet ovat. Voisiko todella olla niin, ettei niitä ole? Tuskin.
Tuntuu kuin meidän juuri nyt olisi tärkeää tsempata toisiamme. Olemme ottaneet vauhdilla käyttöön etävälineet ja työskentelyn ja havainneet sen toimivan. Olemme tyytyväisiä itseemme. En halua riistää meiltä, en itseltäni enkä muilta tämän tilanteen tuomia ambivalentteja tunteita. Psykoanalyytikkoina meidän on tärkeä tunnistaa nekin ja hyväksyä ne osaksi kokemustamme.
Hei!
luin vastikään kirjoituksen, jossa koronaepidemiaa kuvattiin suruprosessina. En ehkä aluksi edes ymmärtänyt miten tärkeä tämä näkökulma on.Turvallinen maailmamme hajosi yhdessä rysäyksessä. Varhaiset selviämiskeinomme aktivoituivat siinä tilanteessa. Ystäväni sanoi, en aio kestää tätä. En halua elää, jos elämä on tällaista. Silloin hän viittasi luopumiseen sosiaalisista yhteyksistä, jota karanteeni vaatii. Freud kirjoitttaa Murheessa ja melankoliasas menetyksestä, surutyöstä, jota menetys vaatii, jotta elämä voisi taas jatkua. Olemme samalla tavalla nyt kokeneet menetyksen. Olemme menettäneet sen turvallisen elämän, jota olemme voineet tähän saakka elää. Vaikka psykoanalyytikkoina olemme kohdanneet elämän haavoittuvuuden ja olemme auttaneet itseämme ja potilaitamme suruprosessissa, luulen, että juuri nyt koemme jotain saman tapaista kuin Pentti Ikosen tarinan sotamies.Hänet oli tuomittu rintamakarkuruudesta kuolemaan. Vasta kun tuomio langetettiin, ymmärsi hän sen merkityksen ja veri katosi hänen kasvoiltaan. Olemme jossain määrin samassa tilanteessa ja silti. Tekemämme surutyö on se, joka mahdollistaa ulkoisen todellisuuden hyväksymisen ja oman sopeutumisemme nykytilanteeseen.
Esko Aho sanoo neuvoissaan yritysjohtajille pandemian aikana, että lusikka on otettava kauniiseen käteen.Uskon meidän selviävän ja uskon meidän tässäkin tilanteessa kykenevän olemaan potilaillemme se turvallinen ympäristöäiti, jota tarvitaan. Satu Hassin runo Magdaleena ei häpeä päättyy seuraavasti. ”En suostu liukuhihnalle, putkeen. Tahdon lentää huipulle/ pudota pohjalle/eksyä ja löytää./Tahdon nähdä huikaisevan valon/ ja läpitunkemattoman pimeän./Haluan pysyä haavoittuvana.” Jaksamista koronan aikaan.Olemme tilanteessa, jossa emme koskaan aikaisemmin ole olleet. Oma epätietoisuus ja keinottomuus valtaa mielen. Reagoimme myös uhkaan kuten lajimme on oppinut vuosituhanten aikana tekemään – taistelu ja pakoreaktiolla. Itsestäni on tuntunut tärkeältä yrittää rauhoitella itseäni ja muita, jotta olisi mahdollista ajatella ja ajattelun seurauksena helpompi toimia mahdollisimman hyvällä tavalla tilanteessa, jossa ei mitään täydellistä tapaa ole.
Olen ollut ilahtunut siitä miten nopeasti on syntynyt keskusteluryhmiä, joissa on sekä purkaa hätäänsä että saada tukea itselleen ja säiliön hädälleen. Sananlasku väittää että ryhmässä tyhmyys tiivistyy, mutta nykytilanne on mielestäni todistanut aivan päinvastaista.
Itse jouduin törmäämään siihne totuuteen, että kuulun riskinalaiseen vanhusväestöön – yli 70 vuotta. Lapsenlapseni 6 vuotta kysyi tänään kotimatkalla päiväkodista – Mitä ne riskiryhmäläiset ovat? Vastasin hänelle leikkillisesti – Tällaisia mummoja kuin minä. Totuus tuli vastaan valtioneuvoston rajoituksissa. Toivon, kuten Eijakin, että jäsenet kirjoittaisivat myös tälle sivustolle, joka on tarkoitettu juuri meille.
