Käsittelen Elektra-myyttiä Sofoklesin (1986) ja Aiskhylosin (1961) kertomana. En käsittele oopperan tulkintaa siitä. Antiikin myytit käsittelevät piilotajunnasta kumpuavia pyrkimyksiä ja ristiriitoja, rakkautta, vihaa, kostonhimoa, jotka elävät ihmisen mielessä edelleen ja siksi koskettavat meitä. Myyteissä on usein traagisen onneton loppu, toisin kuin saduissa, joissa on onnellinen loppu. Elektra-myytti on kuvaus tytön kolmioasetelmasta, jossa suhde äitiin on täynnä vihaa ja äidinmurhan toiveita ja isä ihannoitu. Elektra-myytti valaisee naisen sielun pimeitä alueita (Reenkola 2004). Tarkastelen naista toimijana, subjektina, en vain uhrina.
Käsittelen Elektra-myyttiä, naisen sisäistä maailmaa, seuraavista näkökulmista:
- äidinmurha-fantasiaa, symbolista ja tuhoavaa äidinmurhaa
- naiselle ominaista epäsuoraa aggressiota
- rakkauden ja vihan ambivalenssia ja integroimista minuuteen
- tytön oidipaaliasetelmaa
- kantanäky-fantasiaa.
Äidinmurha on tuhoavuuden kauhistuttavimpia muotoja, oman lapsen murhan ohella. Äidinmurhasta puhuminen herättää yleensä kammoa, vastustusta ja halua sivuuttaa aihe. Äitihän on elämänantaja ja yleensä ensimmäinen rakkauden kohde. Tekona se on äärimmäisen harvinainen. Puhun nyt siitä fantasiana. Se on symbolisena välttämätön naiselle ja miehelle, äidistä irtaantumisena ja itsenäistymisenä. Äidin tuhoaminen on jo vauvan kehitykselle välttämätöntä brittiläisen psykoanalyytikon Winnicottin (1971) mukaan. Vauva tuhoaa äidin ja kokee äidin selviytyvän hengissä äidinmurhasta, minkä seurauksena hän voi kokea äidin pysyvänä ja erillisenä. Symbolinen äidinmurha tarkoittaa EI:n sanomista, oman tahdon ilmaisua äidille, rajan vetämistä äidin ja itsen välille. Aggressio ja ”äidinmurha” ovat tarpeen myös oidipaalikolmion kilpailussa vanhemman kanssa ja uudelleen murrosiässä, aikuiseksi kasvaessa, myös seksuaalisuuden haltuunotossa. Symbolisessa äidinmurhassa rakkaus äitiin säilyy. Tuhoavassa äidinmurhassa nainen irtaantuu rakastamisesta ja samaistumisista äitiin. Elektra-myytti kuvaa, miten kohtalokas tuhoava äidinmurha on naiselle (Reenkola 2002).
Elektra-myytti kuvaa naisen synkkää kohtaloa ja oidipuskompleksin käsittelyä asetelmassa, jossa tytön suhde äitiin on täynnä pettymyksiä ja vihaa. Oidipus-kompleksi tarkoittaa lyhyesti lapsen pienuus-kompleksia kolmio-asetelmassa vanhempien kanssa. Lapsena jokainen joutuu jäämään syrjään äidin ja isän tai äidin muun kumppanin seksuaalisesta suhteesta sekä omalla tavalla käsittelemään asetelman herättämää riittämättömyyden tunnetta ja häpeää. Sitä voi käsitellä esimerkiksi suremalla riittämättömyyttään tai päinvastoin kieltää pienuuden tunnetta ja ylläpitää mahtavuuden ajatusta. Oidipus-myytti kuvaa pojan tarinan tässä kolmio-asetelmassa siitä nimi Oidipus-kompleksi. Se ei kerro tytön tarinaa. Elektra-kompleksia on ehdotettu vastaavaksi tytölle. Freud ei suositellut tämän nimen käyttöä. Tytön suhteessa äitiin korostuu yleensä rakkauden ja vihan vahva ambivalenssi, Elektralla vain viha. Elektran tarina koskettaa kuitenkin monia edelleen.
Äiti, Klytaimnestra, on pitänyt Elektraa palvelijan asemassa ja lähettänyt tai myynyt hänen veljensä Orestesin maanpakoon. Klytaimnestra on omistautunut rakastajalleen Aigistokselle, mutta ei Elektralle. Klytaimnestra on murhannut Agamemnonin, Elektran ja Orestesin isän, ja juhlii Agamemnonin kuolemaa ilojuhlin kerran kuukaudessa tyttärensä Elektran surusta piittaamatta, sitä melkeinpä pilkaten. Elektra syyttää loputtomasti äitiään mm. sanoilla ”emoni, jolta puuttuu äidintunteet synnyttämiään kohtaan, nainen paha, jumalaton.” Klytaimnestraa kuvataan kammottavana äitinä, joka on kohdellut lapsiaan loukkaavasti ja nöyryyttävästi. Myytissä kuvataan myös miten äidillä on rajaton valta lapsiinsa. Äiti on ensimmäinen diktaattori ihmisen elämässä. Odotukset äitiä kohtaan ovat suurempia kuin ketään muuta kohtaan, joten pettymykset ja viha vastaavasti voivat olla suunnattomia.
Elektra on jäänyt vaille äidin rakkautta eikä pysty rakastamaan äitiään vaan hautoo kostoa ja äidinmurhaa. Elektra surmaa samalla samaistumiset äitiin ja oman naisellisen mielihyvänsä jääden elämään yksinäisenä ja onnettomana. Elektra ei pysty suremaan.
Myytti kuvaa koston kierrettä, jossa kosto seuraa kostoa ylisukupolvisena ketjuna. Sytykkeenä ovat nöyryytykset ja loukkaukset, jotka herättävät häpeä-raivoa.
Elektra palvoo isäänsä Agamemnonia idealisoiden tätä sokeasti. Elektran isä, Agamemnon, on murhannut Klytaimnestran ensimmäisen aviomiehen ja lapset. Hän on myös uhrannut tyttärensä Ifigeneian, Elektran siskon, Troijan sodan onnistumiseksi, suotuisampien tuulien puhaltamiseksi. Isä on siis myös murhaaja. Tältä Elektra sulkee silmänsä ja palvoo isäänsä kaivattuna ja rakastettuna sankarina. Isän ihannoiminen ja äidin vihaaminen on monelle naiselle tuttu asetelma, miehellekin.
Samantapainen asetelma on USAn presidentin vaalikampanjasssa. Hillary Clinton, joka piilotajunnassamme edustaa äidin valtaa, kuvataan kylmäksi ja häikäilemättömäksi ja hänen pieniäkin kömmähdyksiään politiikassa suurennellaan roistomaisiksi. Hilary Clintonin toimista poliitikkona voi olla toki montaa mieltä. Donald Trump, isähahmo, päästelee röyhkeästi tyhmyyksiä poliittisesta todellisuudesta, halventaa naista kommenteillaan ja on vähemmistöjen etuja vastaan. Silti Trumpia kannattavat monet. Naisen valtaa kammotaan. Isähahmo saa paljon enemmän anteeksi kuten Trump ja Agamemnon.
Elektra vihaa Klytaimnestraa ja hänen rakastajaansa Aigisthosta. Hän jää nöyryyttävästi syrjään pariskunnan suhteesta. Tähän sisältyy piilotajuista kateutta äidin seksuaalisuutta kohtaan, samoin mustasukkaisuutta Aigisthosta kohtaan, joka kyllä pääsee äidin sänkyyn ja syliin ja saa äidin omistautuvan rakkauden. Ulkopuolelle jääminen on nöyryyttävää ja katkeraa. Elektra ei pysty käsittelemän tätä kaikkea mielessään vaan kääntää pienuuden tunteensa mahtavaksi kostovoimaksi. Kostaessaan isänsä kuoleman hän haluaa hävittää äidin ja hänen kumppaninsa yhteisen nautinnon, ns. kantanäyn. Kantanäky tarkoittaa lapsen havaintoja vanhempien seksuaalisesta suhteesta tai käsityksiä ja teorioita sen laadusta ja oman elämän alullepanosta. Lapsen kantanäky-fantasia sisältää usein sadistisia elementtejä, esim, niin että isä tekee äidille pahaa ja äiti kärsii. Se antaa muotoa sellaiselle, jota lapsi ei voi ymmärtää eikä hallita. Elektran kantanäky-fantasioissa äiti on sadistinen hyökkääjä ja murhaaja, isä uhri. Elektra ei soisi äidille ja tämän rakastajalle seksuaalista mielihyvää. Tuhottuaan sen hän ei itse löydä mielihyvää ja nautintoa seksuaalisuudesta.
Elektran sisko Krysothemis luopuu mahtavuudesta ja ”taipuu myrskyn alla”. Krysotemis nöyrtyy oidipaaliseen realiteettiin, äidin ja tämän rakastajan seksuaalisen suhteen sietämiseen ja ulkopuolelle jäämisen nöyryytykseen ja pienuuteen ja suremaan sitä. Hän ei suostu liittolaiseksi äidinmurhaan Elektran pyynnöistä huolimatta. Krysotemis pystyy sietämään rakkauden ja vihan ambivalenssia äitiä kohtaan, Elektra ei. Krysotemis pystyy suremaan huonoa äiti- suhdettaan ja antaa armon äidille. Rakkaus voittaa hänellä vihan.
Orestes palaa lapsuudenkotiinsa kostamaan äidilleen. Äiti on lähettänyt hänet lapsena pois kotimaasta, myynyt hänet. Vain Orestesia kohtaan Elektra tuntee hellyyttä ja rakkautta. Elektra yllyttää ja rohkaisee Orestesia murhaamaan Klytaimnestran ja Aigistoksen ja käyttää veljeä välineenä ja aseena äidin murhassa. Siinä Orestes empii hetken, äiti pyytää säästämään ”sitä povea, jolla uinuit monet kerrat” ja uhkailee sitten kirouksellaan. Lopulta Orestes surmaa äidin miekalla ja Elektra kannustaa häntä lyömään lisää. Kreikkalaisessa tragediassa äidinmurha miehen toteuttamana liittyy aina hulluuteen – sen syynä tai seurauksena. Orestes tuli hulluksi, näki hallusinaatioita murhattuaan äidin ja näkee harhoissaan “kauhun valtaamana ja tuijottavin katsein — Gorgon muotoisia naishahmoja, on viitta musta, käärmeet pään ympäri!” (Aiskhylos 1961).
Naiselle on ominaista epäsuora aggressio (Reenkola 2008). Naisen aggressioista keskeinen on tyttären viha äitiä kohtaan. Ajatukset äidin, elämänantajan murhasta torjutaan vahvasti syyllisyyttä ja häpeää herättävinä. Elektra ei pysty suorittamaan äidinmurhaa itse. Oidipus suorittaa isänmurhan itse. Tämä ero Oidipus-myytin ja Elektra-myytin välillä on olennainen. Tämä kuvastaa naiselle ominaista epäsuoraa aggressiota. Elektralle on mahdollista miehen käyttäminen omien aggressioiden välineenä ja tämän yllyttäminen äidin murhaan, suora väkivalta ei. Avoin kilpailu äidin kanssa naisena ja kuningattaren paikalle pyrkiminen on poissuljettu ajatus. Aggressiot ja raivo kääntyvät hänellä sisäänpäin, omaan kärsimykseen. Vahva syyllisyys ja häpeä estää usein aggressioiden suoraa ilmaisua äidille.
Freud (1920) kehitti käsitteet elämänvietti ja kuolemanvietti. Elämänvietti, Eros, rakkaus ja libido – toisaalta kuolemanvietti, viha, tuhoavuus ja aggressiot kietoutuvat aina toisiinsa ja ottavat mittaa toisistaan. Rakkaus laimentaa tuhoavuutta. Elektralla rakkaus ei miedonna hänen murhanhimoista vihaansa. Armoa tai anteeksiantoa hän ei pysty antamaan äidilleen.
Elektra-myytti kuvaa, miten kohtalokas tuhoava äidinmurha on naiselle. Sovituksena ja rangaistuksena äidinmurhan herättämistä syyllisyyden tunnoista Elektralle jää itsekidutus ja masokistinen kärsimys, nautinnon ja elämänilon hävittäminen. Tämä on naiselle yleinen itserangaistus äidinmurhafantasioista. Myytin lopussa Elektra elää synkkänä ja murheellisena, vailla miestä ja lapsia. Yksinäinen sänky “todistaa surua läpi koko yön, valituslaulua onnettomasta isästä, en koskaan lakkaa suremasta ja vaikeroimasta” (Aiskhylos 1961). Elektran mielessä äiti on sadistinen vanginvartija, joka estää häntä saamasta miestä. Äiti jää haudattuna hänen sisimpäänsä, seksuaalisen mielihyvän vahdiksi. Elektra ei löydä tietä tyytyväiseen elämään ja nautintoon. Oopperan loppu on erilainen kuin myytissä.
Äitiään vihaava Elektra siirtyy palvomaan ja rakastamaan isää, mutta se ei auta Elektraa tässä dilemmassa tyytyväiseen elämään. Isään samaistumiset antavat tytölle voimaa ja rohkeutta ja isä voi kolmantena auttaa tytärtä irtaantumaan äidin valtapiiristä. Isän arvostava rakkaus on tytölle olennaisen tärkeää, mutta vailla samaistumista ja rakkautta äitiin se ei auta tyttöä kasvussa aikuiseksi. Tietä menestymiseen ja suorittamiseen isän lailla ei Elektralle löydy myöskään. Freudilla (1920) oli teoria siitä että olemme psyykkisesti biseksuaalisia kaikki. Elektra ei löydä tyytyväistä kombinaatiota kummastakaan suunnasta, ei äitiin eikä isään samaistumisista. Elektra ei saavuta äidinmurhalla muuta nautintoa kuin narsistisen tyydytyksen kostosta.
Elektra-myyttiä voidaa ajatella myös kertomuksena naisen peloista ja syyllisyydentunnoista, joita herää vihasta ja murhanhimoisista ajatuksista äitiä kohtaan. Naisilla on hyvin yleisenä pelko, että äiti tuhoutuisi tyttären vihaisten ja kostonhimoisten ajatusten voimasta, jopa EI:n sanomisesta, oman tahdon ilmauksista ja itsenäisistä valinnoista.
Onneksi Elektran tarina ei ole ainoa kohtalo kaikille. Jos vihaa äitiä kohtaan voi päästää edes mieleensä ja jos rakkautta ja vihaa äitiä kohtaan voi yhdistellä, eli symbolinen äidinmurha on mahdollinen, naisen ei tarvitse silloin juuttua vihan ja kärsimyksen hautakammioon.
Elina Reenkola
Teksti on esitetty Suomen Kansallisoopperan Elektra-esityksen yhteydessä 9.9.2016 Oopperan lämpiössä pidetyssä tilaisuudessa
Lähteet:
- Aiskhylos. (1961). Oresteia. Suom. Elina Vaara. Porvoo. WSOY.
- Freud, S. (1900). The Interpretation of Dreams. S.E. 4.
- Freud, S. (1920b). The Psychogenesis of a Case of Female Homosexuality. S.E. 18.
- Reenkola, E. (2002). The Veiled Female Core. New York. Other Press.
- Reenkola, E. (2004). Intohimoinen nainen. Helsinki. Yliopistopaino.
- Reenkola, E. (2008). Nainen ja viha. Helsinki. Minerva.
- Sophocles (1986). Electra. In Electra and Other Plays. Käännös E.F. Watling. New York. Penguin Classics.
- Winnicott, D. (1971). Playing and Reality. London. Tavistock. Penguin Classics.