Otsikkokuva: Anneli Larmo
EPF:n (European Psychoanalytical Federation) nopeasti loppuunmyyty 37. kongressi toteutui runsasantisena ja onnistuneena keväisen kauniissa Firenzessä 22.3. – 24.3.2024.
Kongressiväen joukossa oli lukuisasti Suomen Psykoanalyyttisen Yhdistyksen jäseniä. Heiltä kuultiin myös esityksiä: Saana Lehtinen piti prekongressissa mielenkiintoisen tapausesityksen, Elina Reenkola osallistui COWAP-paneeliin ja Joachim von Weissenberg kertoi omassa esityksessään ajatuksistaan itsesäätelystä.
SPY:n psykoanalyytikkokoulutuksesta v. 2023 valmistuneelta kurssilta tässä kongressikokemuksessa oli mukana peräti 11 tuoretta psykoanalyytikkoa. Tässä meistä muutamilta matkamuisteloita sekä kongressikokemuksista että taide-elämyksistä, joita molempia Firenze säästelemättä tarjosi.
Pauliina Stjernvall: Naiset, joita ajattelen
Psykoanalyyttisten luentosalien ja renessanssitaide-elämysten välissä kävelen vanhan Firenzen katuja ja ihmettelen aikaa. Se ei selvästikään ole lineaarinen; täällä on konkreetisti läsnä – ja mielessänikin nyt – yhtä aikaa vuosisatojen takainen ja nykyinen.
Uffizissa heräävät eloon myöhäiskeskiajan aatelisnaiset ja heidän kohtalonsa. Minun mielessäni on Firenzen naiset Mia Kankimäen kirjasta Naiset joita ajattelen öisin. Ne naiset, jotka asettuivat renessanssitaiteilijan malliksi, tai ne muutamat naiset, jotka ajalle harvinaisesti päätyivät taidemaalareiksi, kannustavan isän ansiosta muuten. Useimpien naisten kohtalo oli päätyä joko nunnaksi, prostituoiduksi tai naimisiin hyvin varhain, ja avioliitossa aatelisnaisenkin tehtävä oli olla lapsentekokone. Liikenevä aika kului kauneuden tavoittelemiseen.
Battista Sforza päätyi kuoltuaan (kyllä, ruumiina kuolinvuoteellaan) Piero della Francescan malliksi ja aikansa kauneusihanteeksi. Nyt minä tuijotan hänen profiiliaan 550 vuotta myöhemmin tietäen, että tuon ”kauneuden” takana on paljon kärsimystä. Battistan hiusraja on nypitty korkeaksi, ripset ja kulmakarvat on nypitty kokonaan, hiukset on valkaistu sitruunan ja virtsan sekoituksella, kasvot on valkaistu syövyttävällä, lyijyä sisältävällä seoksella.
Artemisia Gentileschi puolestaan oli niitä harvinaisia naistaidemaalareita, ensimmäinen nainen, joka hyväksyttiin Firenzen taideakatemian jäseneksi. Artemisian taideopettaja raiskasi hänet, juttu päätyi oikeuteen ja seurasi pitkä, julkinen ja nöyryyttävä oikeusprosessi. Katson Artemisian teosta Judith surmaa Holoferneen ja kuvittelen kuten kai moni muukin, että juuri tähän kokemukseen liittyy maalauksen väkivaltaisuuden käsinkosketeltava todentuntuisuus. Tunnen kosteat veriroiskeet ja Judithin päättäväisen aggression, täällä yli 400 vuoden päässä.
Ja kohta taas kävelen, samoja Firenzen katuja kuin Battista ja Artemisia, samat palazzot ympärilläni, sama aurinko laskee Arno-joen siltojen taakse. Nyt on kuitenkin mahdollista, että minä, korkeasti koulutettu eurooppalainen nainen, kävelen tässä kohti korkeasti koulutettujen eurooppalaisten naisten luentoja. Saan kuunnella, ajatella, tuntea ja kokea mm. Kahthleen Kelley-Lainén esityksen Identification with the Analyst as a Resistance to Analysis, jossa hän kertoo antoisan esimerkin naispotilaastaan ja herätti kiinnostukseni Freudin ja Ferenczin kirjeenvaihtoon. Kuuntelen toki myös miesanalyytikoiden esityksiä, minulle kiinnostavin oli Rudi Vermoten Levels of Identification. Näihin identifikaation tasoihin ja niiden dynamiikkaan, äärellisestä äärettömyyteen (finite vs. infinite) on myöhemmin palattava. Rosine J. Perelbergin ihanasta plenaariesityksestä The Mise-en-Scéne of Identications in the Analytic Encounter, jossa hän kertoi naispotilaastaan, löydän jotain Firenzen kokemustani integroivaa: “The analytic process, introducing a temporal dimension in the crossroad between past and present, opens the path to a feminine identification.” Oloni on kiitollinen, etuoikeutettu ja ravittu. Kiitos Firenze ja EPF.
Pepita Hänninen: Että me katsoisimme toisiamme
Uffizin galleriassa katselin mykistävää määrää taiteilijoiden omakuvia. Miksi ne kaikki on maalattu? Erityisesti ne, joissa maalari on maalannut itsensä maalaamassa itseään. Niitäkin oli kokonainen huoneellinen. Aikansa mainoksia? ”Katsokaa, näin näköisiä muotokuvia osaan maalata.”
Ateljeessaan maalari on katsellut itseään peilistä. Hän on analysoinut näkemäänsä itseä, muotoja, värejä, valoja ja varjoja. Siirtänyt ammattitaidollaan havaintonsa kankaalle. Hän on halunnut tulla nähdyksi, että hänen kuvaansa katsotaan. Satoja vuosia sitten. Ja nyt, siinä hän katsoo itseään ja minä häntä. Ja silti tuntuu kuin hän katsoisi minua, juuri minua, että me katsoisimme toisiamme.
Kongressissa katsoin auditoriossa ensimmäisen plenaryn aikana kaikkia meitä ympäri Eurooppaa vastaanotoiltamme paikalle järjestäytyneitä psykoanalyytikkoja. Mikä määrä ammattitaitoa ja kokemusta! Ehtymätön aarreaitta. Jokaisesta esityksestä sai loputtomasti uutta sulateltavaa ja intoa perehtyä uusiin tapoihin ajatella asioita. Monet mainitut nimet olivat omassa koulutuksessa kuultuja, mutta monista en tiennyt mitään esim. Donald Melzer (vai olenko unohtanut?). Saksasta Angelika Staehle esitti Theory and clinic of the claustrum by Donald Melzer. Googlasin claustrum, suljettu, luostari vai aivomuuri? Sujuvasti kuitenkin kuuntelin selkeää esitystä ja äärimmäisen kiinnostavia prosesseja, joissa vaiheittain potilas alkoi tulla ”suljetusta ” ulos. Suljetussa ei ole symbolista tasoa, eikä kykyä käyttää objektia. Se on eri maailma kuin symbolinen maailma. Miten analyytikko löysi potilaan kanssa reittejä toistensa maailmoihin. Voi kun voisin lukea esityksen jostain uudelleen!
Maria-Liisa Hannula: Kuin törmäisin ihmisiin jotka tunnen
Kaiken kongressiannin joukosta onnekseni valitsin kuunnella latenssi-ikäisten lasten psykoanalyyttisen hoidon vaikuttavat tapausesitykset. Viron ja Latvian psykoanalyyttisesta yhdistyksestä Helen Tartes-Babkina kertoi monikerroksisen ja vakavoittavan tapauskertomuksen latenssi-ikäisen lapsen hoidosta. British Psychoanalytical Societysta Christine Englishin esittämä selkeä ja koskettava tapausesimerkki kehityksensä varhaisissa vaiheissa traumatisoituneen lapsen vaativasta psykoanalyyttisesta hoidosta herätti myös helpottuneita ajatuksia. Tapaukseen oli valmistellut kommenttipuheenvuoron Massimo Vigla-Taglianti Italian psykoanalyyttisesta yhdistyksestä. Esityksessä, kommentissa ja niitä seuranneessa keskustelussa oli vaikuttavaa todeta – jälleen – lapsen psyykkisen kehityksen, siihen osuvien häiritsemisten ja niiden seuraamusten samankaltaisuus yli kansallisuus- ja kulttuurirajojen, mutta myös lapsipsykoanalyyttisen työn samankaltaisuus yli rajojen, kaikessa repivyydessään ja palkitsevuudessaan.
Kolmantena jakamisen ja voimaantumisen mahdollistavana samankaltaisuutena oli itse työn tekemisen tapa ja yhteinen tavoite vastaavasti yli näkökulmarajojen psykoanalyyttisen teorian sisällä, ainakin kun hoidamme lapsipotilaita ja ainakin tässä esityksessä. Christine English edustaa psykoanalyytikkona kleinilaisuutta, mutta kleinilaisuutta psykoanalyyttisen ajattelun ja teorian ymmärtämisen väylänä vierastavankin korviin tapausesimerkissä kerrottu työ, sen avaaminen valmistellussa puheenvuorossa ja yhteisessä keskustelussa ei mitenkään eronnut keskeisestä tavoitteestamme auttaa lasta mahdottomasta tilastaan elämän puolelle ja kehittymisen mahdollisuuden piiriin. Tuttuja ja merkittäviä sanoja rakkaus ja toivo käytettiin usein.
Kirjavinkki muuten: Christine English, Melanie Klein’s Narrative of an Adult Analysis, 2023. Tilasin jo.
Firenzen tarjoamasta taiteen näkemisen ja kokemisen runsaudesta lopulta voimallisimmin mieleeni jäi kooltaan valtavan suuri (232 x 140 cm) ja värikylläisyydessään kauniisti vahva maalaus Visitazione, jonka nähdessäni koin törmänneeni ihmisiin, jotka tunnen. Aiheesta luotujen maalausten joukossa tässä Mariotto Albertinellin v. 1503 pysäyttämässä kohtaamisen hetkessä olin voimakkaasti näkevinäni, en työn sisällöksi tarkoitettua kristillistä tarinaa, vaan naisten keskinäisen yhteyden, joka parhaimmillaan tarjoutuu kuin salaisena voimana tämän käsittämättömän tehtävän edessä, kun koetamme mahdollistaa jälkeläistemme elämää kantamalla heitä ensin sisällämme, sitten sylissämme ja sitten sieluissamme.