Freudin perintöä tarvi­taan edel­leen

Psykoa­na­lyysin pyrkimys edistää itse­tun­te­musta saa tukea
aivo­tut­ki­muk­sesta. Minkä­laisen tilan tervey­den­huolto sallii tämän tiedon hyväk­si­käy­tölle?

Psykoa­na­lyysin tie Freudin perin­nöstä osaksi tämän päivän psyko­dy­naa­mista suun­tausta psykiat­riassa ei ole ollut ongel­maton eikä siitä ole olemassa yhte­näistä kuvaa. Suomessa psykoa­na­lyysia on käytetty puolen vuosi­sadan ajan. Miltä psykoa­na­lyyt­tisen perin­teen vaikutus näyttää tänään, entä sen tule­vai­suus?

Freudin merkit­tävin panos nähdään usein siinä, miten hän muutti länsi­maista ihmis­kuvaa tuomalla seksu­aa­li­suuden ja piilo­ta­junnan sen olen­nai­seksi osaksi. Tietouden lisään­ty­minen seksu­aa­li­suuden biolo­giasta Freudin jälkeen on muut­tanut edel­leen syväl­li­sesti kuvaa seksu­aa­li­suu­desta.

Psykoa­na­lyysin anti ei ole ollut minkään tietyn seksu­aa­lisen käyt­täy­ty­mis­mallin rohkai­sussa, vaan käsitys seksu­aa­li­suu­desta laajana, ihmisen koko elämän­kaaren katta­vana psyko­sek­su­aa­li­suu­tena, jolle kehitys ja jalos­tu­minen korkeam­mille kehi­tys­ta­soille on leimal­lista. Tämän näke­myksen Freud tiivisti kuului­saan totea­muk­seensa elämän tarkoi­tuk­sesta: Rakasta ja tee työtä!

Tänä päivänä seksu­aa­li­suuden kuulu­minen elämän ja terveyden keskei­siin teki­jöihin tunnus­te­taan laajasti. Häpeä ja salailu ovat vähen­ty­neet. Media tuo seksu­aa­li­suutta esiin yllin kyllin. Voiko tästä päätellä, että seksu­aa­li­suuden psyko­lo­giset ongelmat ovat hävin­neet?

Median kuva seksu­aa­li­suu­desta ei vält­tä­mättä kerro koko totuutta. Tutki­mukset ovat anta­neet viit­teitä seksin merki­tyksen vähe­ne­mi­sestä pari­suh­teissa, ja synty­vyys on alen­tunut viime vuosina selvästi. Perhe- ja yhteis­kun­ta­po­li­tiikka selit­tävät näitä ilmiöitä osal­taan, mutta mukana voi olla hämmen­nystä siitä, mitä seksu­aa­li­suus ja sen julki­suus lopulta merkit­sevät ja mitä niistä pitäisi ajatella. Onko pari­suh­teen muodos­ta­minen turval­lista, kannat­taako lapsia hankkia globaa­listen uhkien edessä?

Saako uusi suku­polvi tukea ja tilaa omakoh­tai­selle kypsy­mi­selle? Luoko median julki­suus­kuva kaupal­li­sine sivu­juon­tei­neen yhden­mu­kai­suus­pai­neita, jotka häirit­sevät henki­lö­koh­taisen iden­ti­teetin omak­su­mista?

Psykoa­na­lyyt­tinen tietous seksu­aa­li­suuden koko­nais­val­tai­suu­desta, sen risti­rii­doista ja kasvun vaati­masta ajasta saat­taisi olla edel­leen terve­tul­lutta etenkin minä­ku­vansa kanssa kamp­pai­le­vien nuorten parissa, kunhan vain väyliä on tarjolla.

Piilo­ta­junta on vaka­vasti otet­tavaa todel­li­suutta

Myös kuva piilo­ta­junnan osuu­desta ihmis­mielen koko­nai­suu­dessa on muut­tunut. Freudin näke­mykset tästä olivat aika­naan uusia, mutta viime vuosi­kym­me­ninä ihmisen mielen tiedos­ta­mat­tomia kerroksia on kuvattu monilla muil­lakin tietee­na­loilla (1). Käsitys siitä, että tietoisen mielen taus­talla vaikuttaa toisella kuin ratio­naa­li­sella tavalla toimivia kerroksia on tullut laajalti hyväk­sy­tyksi, joskin eri tietee­na­lojen näkö­kulmat poik­keavat toisis­taan paljon.

Oleel­lista on ihmisen mielen ja sen piilo­ta­juisen kerroksen hyväk­sy­minen vaka­vasti otet­ta­vana todel­li­suu­tena, jota ei voi kysee­na­laistaa vain biolo­gian sivu­tuot­teeksi tai ympä­ristön heijas­tu­maksi, kuten vielä muutama vuosi­kymmen sitten uskot­tiin (2).

Aivojen tehtä­vänä on moni­to­roida rinnak­kain kehon sisäistä ja yksilön ulko­puo­lista tilaa. Aivot tuot­tavat siitä jatku­vasti muut­tuvan virtu­aa­lisen kuvan, jossa ulkoinen ja sisäinen tila yhdis­te­tään ja niitä verra­taan toisiinsa. Tämä tehtävä on sama kuin ihmis­mielen toimi­tus­joh­ta­jalla, egolla, jonka on sovi­tet­tava yhteen ulkoi­sesta ja sisäi­sestä todel­li­suu­desta luotu kuva (3). Tältä kannalta katsoen psykoa­na­lyysin pyrkimys edistää itse­tun­te­musta – eli lukea kaiken aikaa muut­tuvia mielen sisäl­töjä – saa tukea viime­ai­kai­sesta aivo­tut­ki­muk­sesta.

Osataanko uutta tietoa käyttää?

Aivot ovat osoit­tau­tu­neet into­hi­moi­seksi elimeksi. Ne eivät käsit­tele vain tietoa ja käyt­täy­ty­mistä, vaan myös tunteita, joiden vaikutus näkyy aivojen verkot­tu­neen koko­nais­tilan muutok­sina kulloinkin vallit­se­vien tunteiden mukaan (4,5). Uusi tietous aivojen toimin­nasta ei todista kuiten­kaan psykoa­na­lyysia oikeaksi tai vääräksi, vaan avaa mahdol­li­suuden nähdä aivojen toimin­ta­tapa näkö­kul­masta, johon myös psykoa­na­lyysi soveltuu

Uuden­lainen kuva ihmis­mie­lestä on vahvis­tanut psyko­te­ra­pioiden pohjaa. Eri tera­pia­muo­tojen vaikut­ta­vuu­desta on saatu paljon klii­nistä näyttöä, viime vuosina myös pitkien dynaa­misten tera­pioiden hyödyistä lyhyem­piin hoitoihin verrat­tuna (6,7). Psyko­te­ra­pioiden käyttö ei ole enää kiis­ta­na­laista, mutta tera­pia­suun­tausten välillä on sekä aiheel­lista että talou­del­lista kilpailua. Suun­tausten välinen aito dialogi on vähäistä.

Lääke­hoidon ja psyko­te­ra­pian vertailu on parhail­laan valin­kau­hassa. Silloin kun molempia tarvi­taan, kuten on usein asian­laita, niiden erilaisten vaiku­tusten yhdis­tä­minen poti­laan parhaaksi kysyy klii­nistä osaa­mista molem­milta aloilta. Uudet käsi­tykset mielen kehol­li­sesta perus­tasta voisivat olla tässä avuksi.

Psykoa­na­lyysin tule­vai­suutta pohdit­taessa kysymys näytöstä tai yhteen­so­pi­vuu­desta aivojen toimin­ta­ta­poihin ei ole kriit­tinen. Olen­naista on enem­mänkin se, minkä­laisen tilan tervey­den­huolto sallii tämän tiedon hyväk­si­käy­tölle.

Johannes Lehtonen
profes­sori emeritus,
Itä-Suomen yliopisto

Teksti on julkaistu Lääkä­ri­leh­dessä 30.11.2017

 

 

Kirjal­li­suutta

1 Evans JSBT, Fran­kish K (toim.) In two minds. Dual processes and beyond. Oxford: Oxford Univer­sity Press 2009.

2 Hari R, Järvinen J, Lehtonen J ym. Ihmisen mieli. Helsinki: Gaudeamus 2015.

3 Damasio AR. How the brain creates the mind. Scien­tific American 2002;12:4–9.

4 LeDoux J. The emotional brain. New York: Simon and Schuster 1996.

5 Saari­mäki H, Gotso­poulos A, Jääs­ke­läinen IP ym. Disc­rete neural signa­tures of basic emotions. Cereb Cortex 2016;26:2563–73.

6 Knekt P, Virtala E, Härkänen T, Vaarama M, Lehtonen J, Lind­fors O. The outcome of short- and long-term psyc­hot­he­rapy 10 years after start of treat­ment. Psychol Med 2016;46:1175–88.

7 Cristea IA, Gentili C, Cotet CD, Palomba D, Barbui C, Cuij­pers P. Efficacy of psyc­hot­he­ra­pies for border­line perso­na­lity disorder: a syste­matic review and meta-analysis. JAMA Psyc­hiatry 2017;74:319–28.