Vapaiden ajatusten jäljillä

Psykoa­na­lyysin ominais­laa­dusta

Suomen Psykoa­na­lyyt­tinen Yhdistys täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhla­päivää viete­tään 2.9. Yhdis­tyksen perusti vuonna 1967 Helsin­gissä joukko valveu­tu­neita psyko­lo­geja, lääkä­reitä ja psykiat­reja. Kansain­vä­lisen Psykoa­na­lyyt­tisen yhdis­tyksen (IPA) hyväk­symiä koulut­tajia ei Suomessa vielä ollut, joten pioneerit hakeu­tuivat koulu­tuk­seen muihin Euroopan maihin.

Psykoa­na­lyysin katso­taan synty­neen vuonna 1900, jolloin Sigmund Freud julkaisi kuuluisan teok­sensa Unien tulkinta. Tänään psykoa­na­lyysia luon­nehtii moni­ää­ni­syys ja haja­nai­suus. Sen sisällä on monia suun­tauksia ja koulu­kuntia, joita usein nimi­te­tään perus­ta­jansa tai teoreet­tisen näkö­kul­mansa mukaan. Puhu­taan freu­di­lai­sista, klei­ni­lai­sista, laca­ni­lai­sista, objek­ti­suh­de­kou­lu­kun­nasta jne.

Sama moni­muo­toi­suus näkyy myös Suomen psykoa­na­lyysin kentässä. Psykoa­na­lyysia on syytetty monesta asiasta, mutta pysäh­ty­nei­syy­destä sitä ei voi moittia: tietee­na­lana se on alati muok­kau­tunut ja muut­tunut. Jo Freud itse kehitti ja myllersi teori­aansa 50 vuoden aikana jatku­vasti.

Psykoa­na­lyysi on histo­rian ensim­mäinen psyko­te­ra­pia­muoto. Vaikka psyko­te­ra­pialla hoito­muo­tona on juurensa filo­so­fiassa ja uskon­nol­li­sissa käytän­nöissä, alkoi sen kehitys varsi­nai­sesti vasta Sigmund Freudin työn ja teorian­ra­ken­nuksen myötä. Tänään psyko­te­ra­pioita on maail­massa satoja erilaisia, Suomes­sakin kymmeniä. Tiede­tään, että monet erilaiset, koetel­tuun tietoon ja teoriaan perus­tuvat tera­pia­muodot ovat varsin vaikut­tavia ja tulok­sel­lisia mielen­ter­veyden häiriöiden hoidossa ja erilaisten elämää hait­taa­vien oireiden lievit­tä­mi­sessä. Näitä ovat psykoa­na­lyyt­tisen psyko­te­ra­pian lisäksi esimer­kiksi kogni­tii­vinen ja ratkai­su­kes­keinen psyko­te­rapia.

Onko psykoa­na­lyy­silla edel­leen jokin ominainen erityis­laatu näiden ”näyt­töön perus­tu­vien” ja ”käypä hoito” –suosi­tuksen saaneiden psyko­te­ra­pia­muo­tojen joukossa? Näin voidaan ajatella.

Psykoa­na­lyyt­tinen prosessi varsi­nai­sessa muodos­saan on edel­leen tiivis ja pitkä­kes­toinen, tyypil­li­sesti neljä istuntoa viikossa useamman vuoden ajan. Siinä ei luvata nopeita ratkai­suja tai muutoksia, ei yksin­ker­taista tietä onneen. Sen sijaan psykoa­na­lyy­sissa tavoi­tel­laan parempaa itseym­mär­rystä, vaih­toeh­dot­to­muuden tunteen muut­tu­mista näkö­alojen aukea­mi­seksi, risti­rii­tojen parempaa sietä­mistä. Tavoit­teena pide­tään myös, että omille toiveille ja haluille voisi löytää uuden­laisia, ”jalos­tu­neempia” muotoja. Keskeistä on myös oman kehi­tys­his­to­rian ymmärrys siinä määrin, ettei se kahlit­sisi tulevaa elämää. Tämä kaikki voi lisätä sisäistä vapautta ja usein se myös lieventää oireita tai tekee ne tarpeet­to­miksi psyyken paremman toimi­vuuden myötä.

Psykoa­na­lyysia voidaan pitää syyn mukai­sena, ”radi­kaa­lina” hoitona siinä sanan alku­pe­räi­sessä merki­tyk­sessä, että proses­sissa paneu­du­taan asian juuriin ja syihin. Elämän laatu voi parantua pysy­västi, mihin myös pitkät seuran­ta­tut­ki­mukset viit­taavat.

Vaka­va­mie­linen, pitkä­kes­toinen oman mielen ja elämän työs­tä­minen toisen, proses­siin vaka­vasti sitou­tuvan ja paneu­tuvan ihmisen kanssa ei sovi nyky­ajan nopeutta, help­poutta ja vaivat­to­muutta arvos­ta­vaan kuvaan. Psykoa­na­lyysin luon­tee­seen onkin aina kuulunut toimi­minen margi­naa­leissa. Psykoa­na­lyysin sisäisten kamp­pai­lujen ja mullis­tusten lisäksi se on usein ollut vallan­pi­tä­jien hampaissa erityi­sesti maissa, joissa demo­kratia on ollut uhat­tuna. Esimer­kiksi natsit polt­tivat vaaral­li­sina pitä­miään Freudin kirjoja vuonna 1933. Myös Neuvos­to­lii­tossa psykoa­na­lyysi oli laajalti kiel­letty. Miksi näin?

Kun psykoa­na­lyysin suoma­lainen pioneeri Eero Rechardt oli vuonna 1988 Liet­tuassa opet­ta­massa psykoa­na­lyysia, häneltä kysyt­tiin tiedo­tus­ti­lai­suu­dessa, mitä psykoa­na­lyysi on. ”Mielen ja ajat­telun vapautta”, hän vastasi.

Luon­neh­dinta on osuva. Psykoa­na­lyy­sissa tavoi­tel­laan sisäistä vapautta, sekä ajat­telun että tunte­misen vapautta. Tämä ei tarkoita muista piit­taa­ma­tonta toimintaa, vaan mielen sisäistä liik­ku­vuutta ja tiedon­kulkua. Psykoa­na­lyy­tikko Vesa Manninen on tiivis­tänyt yksilön ”ihmi­syys­teh­tävän” näin: psyyk­ki­sessä työssä ihminen joutuu sovit­ta­maan halua­mi­sensa sekä siihen, mikä on mahdol­lista, että siihen, mikä on oikein.

Amerik­ka­lainen psykoa­na­lyy­tikko Leo Rangell puoles­taan on todennut: ”Mene­tel­mämme on tieteel­linen, mutta toimin­tamme luonne on moraa­linen.” Psykoa­na­lyysi ei koskaan halua suhtautua toisen ihmisen psyy­keen mani­pu­loi­vasti ja toimen­pi­teiden kohteena. Kyse on yrityk­sestä auttaa toista oman subjek­tiu­tensa löytä­mi­sessä. Psykoa­na­lyysi ei palaudu osaksi lääke­tie­teel­listä, medi­kaa­lista para­digmaa eikä se halua muodostua ideo­lo­giaksi. Yksilön koke­mus­maa­ilman henki­lö­koh­taiset merki­tykset ja histo­rial­liset yhteydet voi lopulta tietää vain yksilö itse. Yhtei­sestä sopi­muk­sesta voi psykoa­na­lyy­tikko tarjoutua näiden tutki­misen apulai­seksi.

Anna Lilja, PsL, psykoa­na­lyy­tikko (IPA)